Kerro minulle jotain hyvää

Viimeiset pari päivää olen ollut Jojo Moyesin Kerro minulle jotain hyvää (Me before you) kirjan lumoissa. Jos eräpäivä lähestyy ja lainaa ei pysty uusimaan niin se taitaa toimia hyvänä motivaattorina lukemisen käynnistämiseen, haha!  Kirjaa varatessa keväällä tiesin, että leffa oli pian tulossa ja trailerin perusteella mietin, että se olisi kiva nähdä, mutta vielä kivempaa olisi lukea ensin kirja. Ihan en ehtinyt kirjaa lukea loppuun ennen leffaa (viimeiset 70s jäi!), koska päähänpistosta päätin, että leffaan oli mentävä ja pian, koska kirja oli niin hyvä.

Jos pelkäät juonipaljastuksia, tähän kohtaan voi olla hyvä lopettaa lukeminen, sillä en aio varoa mitä kirjoitan ja jotain liikaa saattaa paljastua. Aloittaessani kirjaa, olin hieman skeptinen. Melkein toivoin, etten innostuisi, koska lähes 500s parissa päivässä voisi olla tiukka setti. Pari ekaa lukua eivät vielä vakuuttaneet, mutta pian huomasin koukuttuneeni. Halusin tietää miten oikein käy ja huomasin, että halusin tietää päähenkilö Louisasta lisää. Louisa Clark aloittaa kirjassa olosuhteiden pakosta työskentelyn neliraajahalvaantuneen Willin henkilökohtaisena avustajana. Asetelma henkilöiden välillä vaikutti kiehtovalta: Will ei pysty tekemään enää niitä asioita, joista hän nautti ennen onnettomuutta ja Loiusa taas pystyisi vaikka mihin, mutta hän viihtyy tutussa ja turvallisessa. Louisan perhe on myös hauskan valloittava ja erityisesti pidin siskosten keskinäisestä suhteesta.  

Tarinan edetessä selviää, että Will haluaisi kuolla Sveitsissä Dignitas-klinikalla. Tässä kohtaa mietin, että tämä käänne tuli yllätyksenä ja että elämässäni tuntuu eutanasia-teema seuraavan kaikkialle. :D Anyway.. Niinpä Louisa ottaa missiokseen palauttaa Willille elämänilon ja näyttää hänelle kaikkia niitä mahdollisuuksia, joita hänellä vielä on. Kuin huomaamatta missio auttaa Louisaakin omassa elämässä eteenpäin siirtymiseen. Ja mukana on toki romanttista rakkaustarinaakin parin välillä. Tässä kohtaa voisi todeta, että kirjassa on juuri sellaiset juoniainekset, mitkä osuvat ja uppoavat allekirjoittaneeseen.

Kirjasta pidin todella ja se tempaisi mukaansa. Mielestäni kirja esitteli myös hyvin vammaisuutta ja siihen liittyviä rajoitteita ja ihmisten suhtautumista. Esimerkiksi ihmisten halua tehdä päätöksiä toisen puolesta, ennakkoluuloja ja tuijottamista. Kirjan huumori oli myös hyvää ja sai nauramaan. Louisan henkilöhahmo oli kiinnostava ja samaistuttava. Se muutos, mikä hahmossa tapahtui, oli myös jotenkin inspiroiva. Louisan poikaystävä Patrick urheilujuttuineen oli omalla tavallaan hauska hahmo, sillä häneenkin pystyi samaistumaan liikunnanharrastajana jollain tasolla. Erikoista kirjassa oli mielestäni se ratkaisu, että kertojia oli useampia. Louisa oli pääkertoja, mutta hänen lisäksi kertojina olivat esimerkiksi Willin äiti ja Louisan sisko. Se oli oikeastaan ihan toimiva ja mielenkiintoinen ratkaisu, vaikka edellytti ehkä pientä sopeutumista.

Leffasta taas en voi kertoa mitään hyvää. Tai no, Ed Sheeranin musiikki kuulosti hyvältä. Odotukset olivat korkealla ja sieltä korkealta tultiin alas jo ekojen minuuttien aikana. Pahinta leffassa oli se, että Louisan hahmo oli liian ylipirteä, liian lapsellinen ja liian ärsyttävä. Olin itse kokenut hahmon eri tavalla. Leffan hahmoa kohtaan tunsin lähinnä myötähäpeää, sillä en pystynyt ottamaan häntä tosissaan.  Leffa myös vaikutti jollain tasolla liian kevyeltä komediadraamalta.  Ja päällimmäisenä tuli tunne, että leffa oli aivan liian lapsellinen omaan makuuni. Ja näin sanon minä, joka katson Disney-piirrettyjä ja nautin niistä. :D Pidin kirjassa erityisesti Louisan hahmon muutoksesta ja tarinasta, mutta se ei mielestäni välittynyt kunnolla leffasta. Omaan makuuni leffasta puuttui liikaa sellaista, mikä kirjassa kiehtoi. Leffa jäi hyvin pinnalliseksi. Toisaalta leffa noudatti hämmästyttävän hyvin kirjan repliikkejä ja välillä tuli hassu fiilis, kun oli juuri lukenut tietyn kohdan ja sitten näki ihmisiä esittämässä sitä kohtaa.  Leffan jälkeen luin viimeiset 70 sivua kirjaa ja täytyy sanoa, että lukeminen sujui kunnolla vasta, kun oikein ravistelin etenkin Louisan leffahahmon pois mielestäni. 

Kirjasta on olemassa myös jatko-osa ja onkin todennäköistä, että aion lukea sen. Jos siitä tulee leffa niin sen varmaan skippaan suosiolla ellen sitten kaipaa elämääni ärsytystä. Täytyy myös todeta, että jos olisin ensin nähnyt leffan niin en vaivautuisi lukemaan kirjaa. Onneksi siis kävi toisinpäin! Oli ihanaa tuntea se koukuttumisen tunne, minkä vain hyvä kirja saa aikaan. <3