Tiesitkö, että tänään 10.9 on kansainvälinen itsemurhien ehkäisypäivä? Koska itsemurhat koskettavat mua luita ja ytimiä myöten, halusin kirjoittaa postauksen aiheesta. Olen tavannut ihmisiä, jotka ovat olleet masentuneita ja halunneet kuolla. Olen tavannut ihmisiä, jotka ovat yrittäneet itsemurhaa. Olen jopa nähnyt itsemurhayrityksen. Ja olen niin kiitollinen, että olen saanut elämässäni kohdata nämä ihmiset. Osa heistä on myös niin kovin läheisiä. Ilman heitä missä olisinkaan, en ainakaan juuri tässä kirjoittamassa juuri tätä postausta. Ilman heitä voisi olla, että pitäisin itsemurhia ja masennusta jonakin hyvin kaukaisena omasta elämästäni enkä uskaltaisi kohdata sellaisia asioita tai sellaisia ihmisiä (he muuten ovat ihan tavallisia ihmisiä, kunhan käytän sanaa sellainen vähintäänkin omaksi huvikseni). Ilman heitä en olisi se ihminen, kuka olen tänä päivänä. Kokemukseni ovat asettaneet mut polulle, jossa en voi peittää silmiäni pahalta ololta, vaan koen sydämen asiaksi auttaa kaikin keinoin.
Uskoakseni aihe koskettaa meistä hyvin monia. Ja jos ei kosketa niin ehkä pitäisi, sillä todennäköisesti lähipiirissäsi on, on ollut tai tulee olemaan joku, joka kokee, että ei jaksa enää elää. Ja silloin olisi hyvä uskaltaa kohdata asia, eikä ummistaa silmiä tai väistellä asiaa. En osaa kertoa sinulle, mistä tunnistat ihmisen, joka suunnittelee itsemurhaa tai haluaa kuolla. Joskus hän saattaa olla se hiljainen suu mutrussa seinän vieressä oleva ihminen ja joskus keskipisteenä oleva iloisin ja nauravaisin ihminen. On mahdotonta tietää varmasti. Ja ainahan voi olla, että sinä olet se, joka on jo hyvästelykirjeen kirjoittanut ja kuolema on vain ajankysymys, kuka tietää.
Mielestäni ei ole kuitenkaan olennaista olla tarkkana tämän masentuneen ihmisryhmän bongailussa, vaan bongailla ihan kaikkia ihmisiä. Näyttää mahdollisimman monelle, että hän on tullut nähdyksi. Että hyväksyt hänet juuri sellaisena kuin hän on. Että arvostat ja kunnioitat häntä. Että olet valmis kuulemaan häntä, tukemaan häntä ja olemaan läsnä. Ja että välität ja rakastat häntä. Osoita tätä vähintäänkin läheisillesi, mieluiten muillekin. Rakkaudessa on se ihana puoli, että se ei lopu kesken. Mitä enemmän annat rakkautta, sitä enemmän sinulla riittää annettavaa. Ja meissä kaikissa on niin paljon rakkautta, mikä vain odottaa pääsemistä näkyväksi ja valloilleen. Mehän olemme itse rakkaus, jos vain haluamme muistaa sen. Kysynkin että jos olisit rakkaus, mitä sanoisit, tekisit ja olisit juuri nyt?
Mitä enemmän muistamme kohdata ihmisiä rakkaudesta käsin, sitä enemmän maailmassa on rakkautta. Sitä enemmän on rakkautta myös meissä. Koska miten voisit osoittaa rakkautta ilman, että tunnet ensin sisimmässäsi sen saman rakkauden? Kirjoitan rakkaudesta, koska uskon sen olevan paras ja vahvin voima itsemurhien ehkäisyyn (ja muuten aikalailla kaikkeen muuhunkin). Rakkaus parantaa. Rakkaus voimauttaa. Rakkaus yhdistää. Ei ehkä muuten edes pitäisi puhua itsemurhien ehkäisystä, vaan elämisenhalun (=rakkaus elämää kohtaan) lisäämisestä. Ja miten sitä lisätään? Rakastamalla. Valitsemalla rakkaus yhä uudelleen ja uudelleen pelon ja vihan sijasta. Et voi antaa toiselle tarjottimella elämisenhalua tai onnellisuutta (voi miten joskus haluaisin todella antaa näitä!), mutta voit olla läsnä ja osoittaa rakkautta. Rakkaus löytyy sisältä, itsestä, meistä kaikista, kun sen on valmis tuntemaan.
Kuuntelin Bryan Adamsin ihanaa Heaven-biisiä kirjoittaessani tätä postausta. Rakkautta sun päivään! <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti