Älä laita mua lokeroon

Minkä näistä tuoleista valitsisit, jos tietäisit sen määrittelevän koko elämäsi itsesi ja muiden silmissä?

Näin valmistumisen lähestyessä ihmiset tuppaavat olemaan kiinnostuneita siitä mitä aion tehdä tulevaisuudessa. Sama ilmiö kuin lukion jälkeen. Voisinpa katsoa kiikareilla tulevaisuuteen ja kertoa, että mikä siellä minua odottaa. Onko se ura, johon olen nyt koulutusta hankkinut? Onko se sittenkin se toinen ura, mistä aina välillä salaa haaveilen? Vai odottaako siellä aivan ihana yhdistelmä kaikkea sitä, mitä rakastan tehdä ja mistä olen aina unelmoinut? Vai olenko siellä ihan surkeana ja katkerana ja mietin, että ei elämän näin pitänyt mennä? (jos tapahtuu tämä jälkimmäinen olisin varmaan se kauhea ihminen, joka selittää kaikille siitä, miten elämässä ei voi oikeasti tehdä sitä mitä rakastaa tehdä...)

Tiedätkö elokuvan Divergent? No minäpä tiedän, koska se on suosikkileffojani. Siinä ihmiset on jaettu osastoihin. Tietyssä iässä nuori menee testiin, jonka päätteeksi hän saa tietää, mihin osastoon todella kuuluu luonteenpiirteidensä ja kykyjensä perusteella. Välillä haluaisin itsekin mennä sellaiseen testiin ja saada vastauksen siihen ilmoilla olevaan kysymykseen, että mikä musta oikein tulee isona. Mikä on se yksi juttu ylitse muiden, mikä mun kuuluu olla tässä elämässä? Omalla kohdallani tämä testi ei tietenkään varmaan edes toimisi, vaan testi toteaisi minut Divergentiksi eli kuuluisin useampaan kuin yhteen osastoon. Leffassa tällainen tulos tarkoittaisi sitä, että erilaisuuteni on niin vaarallista koko yhteiskuntarakenteelle, että tulos täytyy salata oman hengen uhalla. Oikeassa elämässä ei onneksi tarvitse salailla, että on kiinnostunut enemmän kuin yhdestä jutusta, todennäköisesti löytyisi lahjakkuutta useampaan kuin siihen yhteen juttuun ja todennäköisesti tulee tekemään useampia juttuja kuin sitä yhtä ainoaa – vai tarviiko?

Jos ihmettelet vielä miten otsikko liittyy tähän kaikkeen niin nytpä kerron. Nimittäin on olemassa sellainen ilmiö kuin lokeroiminen. En muuten nyt googlettanut mitään tarkkaa määritelmää, joten varo, tämä kaikki tulee vaan mun päästä! Me ihmiset teemme sitä itsellemme ja toisillemme. Se tekee elämästä kai jotenkin selkeämpää. On helpompaa, kun ihmisen voi laittaa yhteen lokeroon ja hän sitten pysyy siellä. Koska jos hän tulee sieltä lokerosta niin apua! Sitten on kriisi. Kuka tuo ihminen oikein on? Luulin tuntevani hänet! Hänen piti olla sellainen kuin siinä lokerossa, jonne hänet laitoin koko elämäksi. Nyt koko ajattelu ja lokerointi pitää tehdä uusiksi. Minne lokeroon hänet nyt laittaisin? Tuttua? :)

Ehkä helpointa olisi, jos emme alunperinkään laittaisi ihmisiä tai itseämme lokeroihin ainakaan eliniäksi ja muutenkin ehkä näissä lokeroissa voisi olla enemmän liikkumatilaa. Olemme niin paljon enemmän kuin ne ahtaat lokerot! Meissä on niin paljon eri puolia ja ulottuvuuksia ja vaikka mitä potentiaalia. Miten voimme nähdä tämän kaiken itsessämme ja toisissa, jos jatkuvasti lokeroimme meitä ja toisia? Suljemmeko näin pois joitakin mahdollisuuksia ja rajoitamme kaikkea sitä mitä voisimme olla? On tylsää nähdä elämä joukkona asioita, jotka ovat joko mahdollisia-lokerossa tai mahdottomia-lokerossa. Tai kiinnostaa-lokerossa ja ei ikinä kiinnosta-lokerossa. On tylsää myös joutua lukolliseen pieneen ahtaaseen lokeroon vain, koska menneessä tapahtui jotain, mikä heitti sinne. Tai mitä jos tietyn alan opiskelu tai tietyllä alalla työskentely vie sinut lokeroon, mikä määrittää koko elämäsi ja sinut?

Välillä mietin, että mitä se oikein on. Olet esimerkiksi juhlissa, jossa tutustut uusiin ihmisiin. Kun nimet on vaihdettu, seuraava kysymys on usein, että mitä ihminen tekee työkseen/mitä hän opiskelee. Tämän jälkeen kysyjä saattaa nyökätä hyväksyvästi, innostua, kertoa kaikki tuttunsa, jotka tekevät samaa tai sitten hän kiinnostuu saman tien seuraavasta tuntemattomasta ihmisestä. On hassua, miksi se on niin olennainen tieto! Tai sitten olen vain itse sitä mieltä, koska koen, että opiskelualani ei kuvaa minua riittävästi. En missään nimessä halua tulla tunnetuksi ja muistetuksi ensisijaisesti siitä ihmisten silmissä ja parhaassa tapauksessa päätyä lokeroitavaksi sen mukaan. Se ei kerta kaikkiaan ole ainakaan omalla kohdallani se tärkein tietämisen arvoinen asia minusta, jonka perusteella kannattaa päättää tutustuuko paremmin vai ei. Ei sen perusteella tiedä, mikä minua eniten elämässä kiinnostaa, mikä elämäni tarkoitus on, mitkä omat arvoni , totuuteni ja uskomukseni ovat, mistä olen tullut ja minne olen menossa, minkälaisessa kuplassa elän jne. Eikä se ainakaan tarkoita sitä, että minua automaattisesti kiinnostaa puhua ihan kaikesta, mikä alaan ihan vähänkin liittyy ja tunnen kaikki samassa lokerossa olevat ihmiset. Oh pliis…

Totta on toisaalta sekin, että toisille ihmisille esimerkiksi se oma työ on tärkein identiteetti ja rooli. Joku toinen voi määrittää itsensä ensisijaisesti esimerkiksi äidiksi tai isäksi. Ja voi olla, että se on juuri se lokero, joka kertoo tästä ihmisestä kaiken tietämisen arvoisen, hehe. Näitähän on varmaan vaikka mitä, eikä se ole sen enempää oikein kuin väärin. Pointtina lienee kuitenkin se, että mieluiten antaisin ihmisen itse määritellä itsensä kuin että kysyisin jotain sellaista, mikä automaattisesti johtaa itsensä määrittelyyn jotenkin työurasta käsin. Paljon on olemassa kysymyksiä, jotka antavat ihmiselle enemmän tilaa vastata juuri haluamallaan tavalla. Ja eikö se olisi hauskaa yllättää ihmisiä vähän erilaisilla kysymyksillä ja saada tietää jostain muusta kuin työstä/opiskelusta? Siitä voi jäädä ihmisten mieleen, haha. Suosittelen!

Vielä totean tähän loppuun, että itse en ainakaan ole yhden lokeron ihminen. Ainakaan tietääkseni! :D Haluan kuulua useaan lokeroon. Hyppiä lokerosta toiseen. Juosta lokeroiden seinien läpi. Haluan olla vaikeasti lokeroitavissa, jos vain mahdollista. Haluan avata kaikki mahdolliset lokero-ovet ja olla sulkematta yhtäkään lokero-ovea (okei, joitakin poikkeuksia voi olla). Jos kulkaa kaikki olisi mahdollista niin opiskelisin virallisesti varmaan kymmentä eri ammattia varten, olisin töissä kymmenessä paikassa ja harrastaisin kymmeniä lajeja… Olen erittäin kiinnostunut ja innostunut monista asioista, eikä siinä vielä kaikki! Haluan myös kokea paljon kaikkea ja saada kokemusta siitä, minkälaista on olla eri paikoissa, eri ihmisten kanssa, eri toimintojen ääressä.. Ja jos en voi tai halua itse kaikkea tehdä niin saatan silti olla niin utelias ottamaan asiasta selvää jonkun muun ihmisen kautta, että saan sitä kautta oman kokemukseni. Niin mikä musta tulee isona? Ennen kaikkea ihminen, joka on mennyt ja tehnyt sydäntään kuunnellen, tietää asioita sieltä ja täältä ja jolla on kokemuksia niin, että niistä voisi kirjoittaa kirjan. Ihminen, joka on ollut ja on vapaa. Ainakin siis jos tulevaisuudessa ei odota se katkera ja surkea minä, joka ei tehnyt mitään, mitä oikeasti halusi.

Näe aina enemmän kuin sinulle näytetään. Muissa ja itsessäsi. Älä anna muille ihmisille valtaa sitoa silmiäsi. Ole vapaa!