 |
| Nämä kuvan sanat voisi kuulua omasta suustani viimeisinä hetkinä. Kiljunta ei ois mitään kauhua, vaan sellaista elämäniloa. ;) |
Christina Grimmie on siis se lahjakas yhdysvaltalainen laulaja, joka kuoli 4 kuukautta sitten jakaessaan nimikirjoituksia konsertin jälkeen. Olen miettinyt, että hän ei varmaan aavistanut kuolevansa sinä päivänä. Kuitenkin, hän oli juuri ennen kuolemaansa tekemässä jotain mitä eniten maailmassa rakasti. Se jotenkin tekee siitä omasta näkökulmastani katsottuna hienon tavan kuolla, vaikka totta kai kuolema oli myös hyvin surullista ja ikävää. Nimittäin jos mietin omaa tulevaa kuolemaani, paras tapa olisi mennä niin, että olisin onnellisimmillani ja tehnyt sinä päivänä jotakin mitä rakastan ja mahdollisesti ollut rakkaimpieni kanssa. Christina Grimmie kuoli nuorena, 22-vuotiaana ja silti hän oli jo ehtinyt tehdä niin paljon, seurannut unelmaansa ja koskettanut hyvin monen elämää. Haaveilen siitä, että omalla elämällänikin olisi merkitystä. Että olisin koskettanut jonkun elämää, uskaltanut toteuttaa unelmiani ja jättäisin jotakin hyvää jälkeeni maailmaan.
En tiedä mietinkö keskivertoihmistä enemmän kuolemaa ja elämän rajallisuutta. Se on itselleni yksi tapa juhlistaa ja arvostaa elämää pari astetta enemmän. Siitä saa myös voimaa ja rohkeutta elää. Kuvittelen itseäni kuolinvuoteelle ja miettimään asioita, joita siellä saattaisin katua. Katuisinko sitä että en koskaan sanonut jollekin tärkeälle henkilölle miten paljon häntä rakastin? Katuisinko sitä että en pystynyt antamaan anteeksi? Katuisinko syömääni hampurilaista? Joskus mietin sitäkin, että olisin lentokoneessa, joka on juuri putoamassa. Kun elinaikaa olisi vain muutama minuutti, mikä olisi tärkeintä. Laittaisinko jollekin viestin tai soittaisinko? Postaisinko Facebookin seinälleni jonkun elämää suuremman viisauden tai kiitollisuudenosoituksen? Palaisinko vain muistoissani johonkin hetkeen, jolloin tunsin olevani hyvin elossa ja onnellinen ja fiilistelisin elämää? Vai olisinko vain paniikissa ja kiljuisin keuhkojeni täydeltä? ;)
Kuolemaa miettimällä monet asiat asettuvat oikeisiin mittasuhteisiin. Mikä on kaikista tärkeintä ja millä ei loppujen lopuksi ole juuri merkitystä? Mihin keskittyä ja mihin ei? Jostain olen lukenut, että on ihmiset voidaan jakaa kahteen: ne, jotka miettivät omaa kuolemaansa ja suunnittelevat hautajaisetkin ja ne, jotka eivät mieti sellaisia asioita. Olen tietystikin itse tätä ensimmäistä porukkaa. Kun mietin omia hautajaisiani niin ensinnäkin en haluaisi, että ne olisivat kovin surulliset. Siellä saisi mielellään soida kaikkia omia suosikkibiisejäni. Vieraat voisi vaikka yhdessä laulaa niitä ja tanssia niiden tahdissa (tää niin tulee tapahtumaan...). He voisivat tehdä niitä juttuja, joita rakastin ja muistella minua sitä kautta. Ehkä lukea joitain juttuja, mitä olen joskus heille kirjoittanut tai sanoa ääneen jotakin, mikä minusta on jäänyt heille mieleen.
En tiedä mietinkö keskivertoihmistä enemmän kuolemaa ja elämän rajallisuutta. Se on itselleni yksi tapa juhlistaa ja arvostaa elämää pari astetta enemmän. Siitä saa myös voimaa ja rohkeutta elää. Kuvittelen itseäni kuolinvuoteelle ja miettimään asioita, joita siellä saattaisin katua. Katuisinko sitä että en koskaan sanonut jollekin tärkeälle henkilölle miten paljon häntä rakastin? Katuisinko sitä että en pystynyt antamaan anteeksi? Katuisinko syömääni hampurilaista? Joskus mietin sitäkin, että olisin lentokoneessa, joka on juuri putoamassa. Kun elinaikaa olisi vain muutama minuutti, mikä olisi tärkeintä. Laittaisinko jollekin viestin tai soittaisinko? Postaisinko Facebookin seinälleni jonkun elämää suuremman viisauden tai kiitollisuudenosoituksen? Palaisinko vain muistoissani johonkin hetkeen, jolloin tunsin olevani hyvin elossa ja onnellinen ja fiilistelisin elämää? Vai olisinko vain paniikissa ja kiljuisin keuhkojeni täydeltä? ;)
Kuolemaa miettimällä monet asiat asettuvat oikeisiin mittasuhteisiin. Mikä on kaikista tärkeintä ja millä ei loppujen lopuksi ole juuri merkitystä? Mihin keskittyä ja mihin ei? Jostain olen lukenut, että on ihmiset voidaan jakaa kahteen: ne, jotka miettivät omaa kuolemaansa ja suunnittelevat hautajaisetkin ja ne, jotka eivät mieti sellaisia asioita. Olen tietystikin itse tätä ensimmäistä porukkaa. Kun mietin omia hautajaisiani niin ensinnäkin en haluaisi, että ne olisivat kovin surulliset. Siellä saisi mielellään soida kaikkia omia suosikkibiisejäni. Vieraat voisi vaikka yhdessä laulaa niitä ja tanssia niiden tahdissa (tää niin tulee tapahtumaan...). He voisivat tehdä niitä juttuja, joita rakastin ja muistella minua sitä kautta. Ehkä lukea joitain juttuja, mitä olen joskus heille kirjoittanut tai sanoa ääneen jotakin, mikä minusta on jäänyt heille mieleen.
Aina välillä tulee mietittyä sitä, minkä muiston jätän itsestäni. Voi olla, että minulla ei ole siitä aavistustakaan, mikä todellisuudessa tulee jäämään jonkun mieleen. Onhan se ihan uskomatonta, kun itsekin miettii, että mikä vaikutus joillakin puolitutuillakin on omaan elämääni ollut, eivätkä he varmasti tiedä sitä. Jotkut ihmiset vaan osaavat sanoa oikeat sanat oikeassa paikassa ja ne jäävät elämään. Jonkun rohkaiseva hymy on saattanut merkitä jossakin paikassa ihan kaikkea.
Mutta mitä tulee muistopuheisiin, olisi parasta olla jättämättä sitä kaikkea sinne kuolemaa odottamaan. Kannattaa tuoda esille niitä asioita vielä kun ihminen on elossa. Kertoa miten paljon toinen merkitsee ja mikä vaikutus hänellä on elämääsi ollut. Arvostaa sitä, miten hän on ollut läsnä elämässäsi. Mikään ei ole ikuista. Kaikki yhdessä vietetty aika on rajallista. Kuka tahansa meistä saattaa koska tahansa lähteä sinne toiselle puolelle. Sitten voi olla, että kaduttaa miten ei ehtinyt sanoa jotakin tai miten yhteistä suunnitelmaa aina vaan siirrettiin ja se ei koskaan ehtinyt toteutua.
Koko ajan ei voi olla menossa kuin viimeistä päivää eikä ystäviä voi joka kerran jälkeen hyvästellä kuin viimeistä kertaa. Vai voiko? Minulla on muuten ihana ystävä, joka aina toteaa tapaamisemme päätteeksi ”hyvästi”. Se on hauska juttu. Anyway mitä olinkaan toteamassa…Itselläni ainakin toimii se, että havahtuu elämän rajallisuuteen aina välillä. Se auttaa tekemään valintoja ja päätöksiä. Se auttaa heittäytymisessä ja riskien ottamisessa. Se muistuttaa siitä, että elämä on tässä ja nyt. Se tuo unelmia lähemmäs ja nopeuttaa niiden toteuttamista. Miksi odottaa, jos voi tehdä jotakin jo nyt? Se auttaa elämään niin että tunnen olevani elossa, enkä jo kuollut. Ja ennen kaikkea se muistuttaa olemaan kiitollinen elämästä ja kaikista, jotka ovat osana sitä.
Mitä tekisit tänään, jos tietäisit että tänään on viimeinen päiväsi elossa? Mikä olisi sinulle tärkeintä? Entä mitä tekisit, jos tietäisit että tapaat läheisesi tänään viimeisen kerran?
Hienoa alkavaa viikkoa sinulle, muista että olet elossa!
Mutta mitä tulee muistopuheisiin, olisi parasta olla jättämättä sitä kaikkea sinne kuolemaa odottamaan. Kannattaa tuoda esille niitä asioita vielä kun ihminen on elossa. Kertoa miten paljon toinen merkitsee ja mikä vaikutus hänellä on elämääsi ollut. Arvostaa sitä, miten hän on ollut läsnä elämässäsi. Mikään ei ole ikuista. Kaikki yhdessä vietetty aika on rajallista. Kuka tahansa meistä saattaa koska tahansa lähteä sinne toiselle puolelle. Sitten voi olla, että kaduttaa miten ei ehtinyt sanoa jotakin tai miten yhteistä suunnitelmaa aina vaan siirrettiin ja se ei koskaan ehtinyt toteutua.
Koko ajan ei voi olla menossa kuin viimeistä päivää eikä ystäviä voi joka kerran jälkeen hyvästellä kuin viimeistä kertaa. Vai voiko? Minulla on muuten ihana ystävä, joka aina toteaa tapaamisemme päätteeksi ”hyvästi”. Se on hauska juttu. Anyway mitä olinkaan toteamassa…Itselläni ainakin toimii se, että havahtuu elämän rajallisuuteen aina välillä. Se auttaa tekemään valintoja ja päätöksiä. Se auttaa heittäytymisessä ja riskien ottamisessa. Se muistuttaa siitä, että elämä on tässä ja nyt. Se tuo unelmia lähemmäs ja nopeuttaa niiden toteuttamista. Miksi odottaa, jos voi tehdä jotakin jo nyt? Se auttaa elämään niin että tunnen olevani elossa, enkä jo kuollut. Ja ennen kaikkea se muistuttaa olemaan kiitollinen elämästä ja kaikista, jotka ovat osana sitä.
Mitä tekisit tänään, jos tietäisit että tänään on viimeinen päiväsi elossa? Mikä olisi sinulle tärkeintä? Entä mitä tekisit, jos tietäisit että tapaat läheisesi tänään viimeisen kerran?
Hienoa alkavaa viikkoa sinulle, muista että olet elossa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti