Sitä Oikeaa etsimässä ja löytämässä

Seurustelun vuosipäivän lähestyessä sitä tuntee olonsa niin kiitolliseksi siitä, että vierellä on niin hieno ihminen. Se Oikea, jonka onnistuin löytämään sittenkin kaikista epäilyksistä ja epätoivosta huolimatta. Se Oikea, josta niin olin haaveillut ja joka onnistui täyttämään vielä ne kaikki unelmakumppani-kriteerini, joita olin vuosien varrella kerännyt pitkäksi listaksi. Ihminen, jonka kanssa voin tehdä kaikkea sitä, mistä olin haaveillutkin ja jota voin myös pitää parhaana ystävänäni. Aika uskomatonta, jos miettii miten monen asian tulee vaan osua kohdilleen, jotta tähän on päästy. On oltava oikea aika, oikea paikka, on tapahduttava sopiva aloite, luonteiden pitää sopia yhteen, on oltava jokseenkin samoja ajatuksia tulevasta ja tämän kaiken lisäksi tarvitaan vielä se kipinäkin, ihastuminen, mikä ei tosiaankaan tule pakottamalla. Menee ihan pää pyörälle, jos alkaa miettiä miten kaikessa on käynyt tuuri. Tai no, ei se tuuria ollut. Se oli kohtalo, meant to be.

Olin etsinyt kumppania vaikka mistä: tapahtumista, opiskeluista, työpaikoilta, harrastuksista, Suomesta ja ulkomailta, pikadeiteistä, netistä ja naapuristosta. Jos olisin tiennyt, että olin jo 6-vuotiaana hänet löytänyt naapuristosta niin ei olisi tarvinnut tuhlata tähän näin aikaa, hahhah. Anyway, yritystä siis oli kyllä ollut vuosien varrella. Treffejä oli ollut kymmeniä. Oli ollut niin toiveikkuutta kuin myös pettymyksiä ja tuskaa. Välillä tuntui siltä, että sopivia kumppaneita ei yksinkertaisesti edes ollut olemassa. Ja välillä sitä mietti, että oliko vika itsessä ja omissa kumppanikriteereissä.

Maailmassa oli niin paljon ihmisiä, mutta silti oli niin paljon ihmisiä, joissa ei vaan ollut sitä Jotain, mihin ihastua. Ja sitten kun ihastui, saattoi olla että se oli vain sellaista toiveikasta ihastumisen hurmaa, mikä katosi jo seuraavalla tapaamiskerralla. Ihastuksesta tulikin kauhistus. Mutta aina silloin tällöin oli kaikki tähdet kohdallaan ja joku hurmasi ja vei jalat alta ihan saman tien. Valitettavasti aina ei sekään ollut takuu onnellisesta lopusta, koska joskus se oli kaikki yksipuolista ja sitten se olikin vähän tuskaa, kun ihastumista ei saanut kytkettyä poispäältä ja se jäi päälle piiitkäksi aikaa.. Joskus ihastuminen oli molemminpuolista ja siitä tuli onnea. Vaan eipä sekään usein niin kauan jatkunut, kun ilmeni, että ei olekaan se paras match.

Tuntui, että tällaiset kuviot vaan jatkuivat vuosisatojen ajan. No okei pientä liioittelua. Tarkoitan, että vuosien ajan, mutta se tuntui ikuisuudelta. Positiivista oli se, että joka kerta opin uutta. Jokainen ihminen auttoi tarkentamaan omia unelmakumppani-kriteereitä. Ja niitä kriteereitähän alkoi olla jo aikamoinen joukko. Löytyisikö ketään, joka pystyisi täyttämään kaikki ne kriteerit? Vai pitäisikö tyytyä ihmiseen, jonka kohdalla toteutuisi kriteereistä edes muutama?

Periaatteenani kriteereissäni oli se, että en vaatisi toiselta mitään, mitä en olisi valmis itse antamaan. Ja kriteerit olivat oikeastaan suureksi osaksi sellaisia, mitkä sopivat mielestäni minuun. Olin siis etsimässä ihmistä, joka olisi mahdollisimman paljon itseni kaltainen, hehe. Toivoin, että meillä olisi mahdollisimman paljon yhteisiä kiinnostuksenkohteita. Siten olisi paljon puhuttavaa ja paljon kaikkea mitä yhdessä voisi tehdä. Toivoin, että pystyisimme keskustelemaan luontevasti ja sujuvasti ilman liiallista yrittämistä. Keskustelun ja kuuntelemisen välillä tuli olla sopiva tasapaino. Kumppanin tuli osata keskustella mutta myös osata olla hiljaa ja oikeasti kuunnella. Hänen tuli lisäksi olla oikeasti kiinnostunut ja utelias kuulemaan juttujani. Olin ollut liian monilla treffeillä, joissa osakseni koitui kuuntelijan tai terapeutin rooli, joten tiesin, mitä en halunnut. Miten edes on mahdollista, että treffeillä toinen ei kysy yhtään mitään? No on se mahdollista. Keskustelusta tiesi kyllä aina ensitreffeillä jo, että synkkasiko vai ei. Tähän tulokseen olin tullut.

Huumorintajua pidin tärkeänä. Oli tärkeää, että kumppanina olisi ihminen, jonka seurassa saisi nauraa ja hän ymmärtäisi minun hyviä ja huonoja letkautuksia. Olisi hyvin kiusallista, jos omat hauskat jutut eivät herätä toisessa mitään reaktiota ja myös kiusallista, jos toinen vitsailee asioista, joissa ei itse näe mitään hauskaa. Hyvät sosiaaliset taidot olivat myös tärkeitä. En halunnut sellaista kumppania, joka ei osaisi ottaa muita ihmisiä huomioon ja kohtelisi ihmisiä jotenkin huonosti. Hyvä lähtökohta oli se, että kohtelee muita kuin haluaisi itseään kohtelevan.

Toivoin, että kumppani kunnioittaisi ja arvostaisi minua juuri sellaisena kuin olen eikä pyrkisi muuttamaan minua. En esimerkiksi halunnut vierelleni ihmistä, joka vitsaili pukeutumisestani tai itselleni tärkeistä asioista. En halunnut kumppania, jonka seurassa koin olevani vääränlainen tai häntä jotenkin huonompi ihmisenä. En kaivannut mitään sääntölistaa toiselta. Yhdessä suhteessa sain sellaisenkin ja se herätti kyllä heti vain intoa kapinoida jokaista sääntöä vastaan, joten ei toiminut minun kohdalla. En halua tulla mitenkään kahlituksi suhteessa. Haluan olla vapaa.

Halusin, että kumppanini olisi rehellinen, avoin ja luotettava. Tiesin, että jos nämä puuttuisivat niin suhde ei kyllä kovin syvälliselle tasolle voisi koskaan kehittyä. Tärkeää oli myös, että kumppanini olisi mahdollisimman kiltti ja ystävällinen. Olin huomannut, että nämä usein ihastuttivat ihmisessä eniten ja kiinnittivät huomioni positiivisesti. Sillä sai jalat alta. Niin ja empatiakyky! Mitä enemmän empaattinen niin sitä parempi. Suvaitsevaisuutta pidin myös tärkeänä. Olisi ollut painajaismaista ja turn-off, jos ihminen olisi kovin tuomitseva eikä ymmärtäisi erilaisia tapoja olla ja elää. 

Kumppanin tuli tykätä koirista ja tulla niiden kanssa juttuun. Koirat tulivat kanssani samassa paketissa, joten siitä ei voinut joustaa. Elämäntapojen tuli myös osua yksiin. En esimerkiksi halunnut elämääni ihmistä, joka halusi bilettää ja juoda joka viikko. Enkä myöskään ihmistä, joka tupakoisi. Se oli totaalinen turn-off, koska en vain kestä sitä hajua lähelläni ja muutenkin ei ei ei. Liikunnallisuus ja terveet elämäntavat olivat plussaa. Ulkonäkövaatimuksena oli se, että halusin ihastua myös ulkonäköön eli omaan silmään piti näyttää viehättävältä. Kumppani sai mielellään olla jo mahdollisimman onnellinen ja hyvinvoiva ja tuntea itsensä. Innostus kehittää itseään ja uteliaisuus kokeilla uusia juttuja tuntui myös tärkeältä. Ihminen, jossa olisi sopiva yhdistelmä seikkailullisuutta ja kotihiirtä olisi täydellinen.

Siinä varmaan ne tärkeimmät. Jotain tällaista luki nettiprofiilissani. Kyllä sillä viestejä sai, mutta kaikki ei kyllä olleet lukenut kriteereitäni tarkoittamallani tavalla tai ollenkaan. :D Nykyiselle kumppanille kerroin näistä kriteereistä ennen kuin aloimme seurustella, koska hyvähän ne oli heti saada selväksi. Mitä sitä aikaa tuhlaamaan. Sitten niitä vielä tarkennettiin ja peilattiin kumppanin kriteerien kanssa. Match ja match. Siiinä vaiheessa oli aika ottaa esille järeämmät aseet ja niinpä lähetin hänelle persoonallisuustestiä ja kerroin oman testitulokseni. Hän ei siitä säikähtänyt, joten merkkejä oli ilmoilla sen puolesta, että hän todella saattaisi olla se Oikea. Hänen persoonallisuustestituloksensa oli muuten oikein hyvä! Lähes siis sama kuin oma tulokseni, kuinka ollakaan. :D

Rakkaudentäyteistä viikkoa kaikille! Voimia etsintöihin ja löytöihin etsit sitten sitä Oikeaa kumppania, sitä Oikeaa ystävää, sitä Oikeaa työtä, sitä Oikeaa asuntoa, sitä Oikeaa ruokaa tai vaikkapa sitä Oikeaa vaatekappaletta! <3

Ps. Kuulisin hyvin mielelläni teidän muiden kumppanikriteereistä!