Säästä ajatuksesi eläviä varten

Nyt on sellainen kirjaputki päällä, että blogi saattaa alkaa muistuttamaan kirjablogia. On niin ihanaa lukea vaihteeksi muutakin kuin tenttikirjoja! Hyllyssä on odottamassa kirjoja ja olen varannut useita kirjoja kirjastosta. Onpa kivaa päästä niiden maailmaan. Olen kyllä aina tykännyt lukea, joten tuntuu hyvältä, että on nyt enemmän aikaa tälle rakkaalle harrastukselle. Viimeksi luin Johanna Elomaan kirjan Säästä ajatuksesi eläviä varten. Olin kuullut kirjan käsittelevän läheisen itsemurhasta selviämistä, joten se oli se syy, miksi alunperin halusin lukea kirjan.

Kirjasta tekee erityisen mielenkiintoisen se seikka, että se on tositarina. Kirjassa kerrotaan surun käsittelystä. Päähenkilö on menettänyt veljensä ja lisäksi hän on myös eronnut miesystävästään. Päähenkilö lähtee etsimään itseään Intian ashramiin, Borneon orankien kuntoutuskeskukseen ja Balille. Kirja käy hyvin sellaisesta mielikuvitusmatkailusta, koska itsensä pystyy hyvin kuvittelemaan päähenkilön maisemiin. Jonkin verran ehkä myös mielestäni tylsiä kohtia mukana sisällössä, mutta jokainen löytää ehkä jotakin mielenkiintoista tietoa. Minua kiinnosti erityisesti kirjan sisältämät elämänviisaudet, ravintoasiat ja tapaamiset gurujen ja astrologien kanssa. Toki myös veljen kuoleman käsitteleminen oli pääkiinnostuksenkohteena.

Kuvailisin kirjaa mielenkiintoiseksi lukukokemukseksi. Se tempaisi hyvin mukaansa ja onnistui antamaan myös tietoa asioista, joista en tiennytkään haluavani tietää. Pientä inspiraatiotakin taisi tulla. Kiinnostaisi kyllä tietää lisää ainakin orankien elämästä ja palmuöljyn viljelystä sekä astrologian maailmasta. Hauska sattuma oli sekin, että Intian ashramissa oltiin kuin hiljaisuuden retriitissä. Se sopi hyvin minulle, koska koin vastikään elämäni ensimmäisen hiljaisuuden retriitin. Parasta kirjassa oli se, että se on tositarina. On aina mielestäni tosi kiehtovaa päästä lukemaan toisen ihmisen ajatuksista ja elämästä.

Muutama elämänviisaus vielä kirjasta, koska nämä haluaisin tallentaa mieleeni: ”Aurinko on ollut sisällämme aina, mutta elämme maailmassa, jossa sen eteen on vedetty verhot. Ainoa, mitä meidän tulee tehdä, on avata verhot ja katsoa” (Pujya Swami Chidanand Saraswatiji) ja ”Kasvaminen ja muutos sattuvat, mutta eniten sattuu jääminen tarinaan, johon ei kuulu”(tuntematon).

Nyt on muuten hyvä tilaisuus suositella kirjoja luettavaksi. Otan vinkkejä mielelläni vastaan ja niitä voi laittaa kommentteihin. Kiitän jo etukäteen! Ja hei, aina kun postaan jostain kirjasta niin olisi kiva kuulla, että onko kirja muillekin tuttu ja mitä siitä on tykätty. :)

Mielikuvituspoikaystävä ja muita sinkkuelämän perusasioita

Oletko jo lukenut Henriikka Rönkkösen esikoisromaanin? Luin sen tiistaipäivänä kirjaston eräpäivän asetellessa paineita. Hyvin toimii se, että antaa kirjan ensin kuukauden odotella hyllyssä kaikessa rauhassa ja sitten eräpäivän iskiessä voi lukea sen kiirepaniikissa. Koska onhan se luettava, kun sen on varannut ja odottelun jälkeen saanut käsiinsä. En ole mikään epäonnistuja! Seuraavaa kertaa voisi joutua odottelemaan ikuisuuden. Ja kiva oli huomata, että kyllä se kannatti lukea! Olin lukenut kirjailijan haastattelun naistenlehdestä joskus aiemmin ja siltä istumalta varannut kirjan. Innolla odottelin, että nappaako kirjailijan kirjoitustyyli vai ei. Nappasihan se!

Okei, on ehkä syytä varoitella, että kirjassa on aika paljon härskejä sanoja ja suoraa puhetta. Jopa kirjan alussa on siitä pieni varoitus. Kirjan kannen kuvituskuva banaaneista (osa kuorittuja, osa kokonaisia, osa pelkkiä kuoria) kertonee sekin jotain siitä, mitä on odotettavissa. Aluksi kielenkäyttöön oli vähän haasteellista totutella, koska olenhan tunnettu siitä, että härskit sanat eivät kuulu sanavarastooni (paitsi ehkä humalassa) ja välillä olin vähän jopa järkyttynyt lukemastani. Kirja kuitenkin piti otteessaan alusta loppuun ja loppua kohden tuntui, ettei mikään enää järkyttänyt, vaan sitä nyökytteli vaan hyväksyvästi ja halusi kuulla lisää.

Kirja oli jotenkin sellaista ihanan kevyttä ja hauskaa luettavaa, mutta samalla se tarjosi mukavaa vertaistukea niin sinkkuuteen, suhteeseen kuin naisen elämään noin yleisesti seksuaalisena olentona. Kirjassa tuotiin hauskalla tavalla esille niitä totuuksia, joihin on itsekin jollain tavalla jossain muodossa törmännyt. Ihastumiseen liittyen tuotiin esille siihen liittyvää stalkkaamista, deletointia, repsahtamista, katoamista, jatkuvaa analysointia, ripustautumista, se Oikea-ajattelua, sydänsuruja ja itsensä etsimistä ja sitten itsensä löytämistä milloin mistäkin. Niin tuttuja juttuja, että oli hauskaa lukea niistä jonkun kirjoittamana. Jäin miettimään, että jos ei ole koskaan elänyt kunnolla sinkkuelämää niin jääkö paitsi näistä ”ihanista” kokemuksista? Onko ne kokemuksia, jotka olisi hyvä kaikkien kokea vai mieluummin olla kokematta? Ymmärtääkö esimerkiksi sitä stalkkauksen hauskuutta, koukuttavuutta, hulluutta ja kärsimystä, jos ei ole omakohtaista kokemusta? Nauratti myös, kun kirjassa kerrottiin parisuhteessa elävien antamia vinkkejä sinkuille. Toivon, että en niihin sorru itse, kun olen niitä kuitenkin monesti kuullut. :D Tätä pitäisi kysyä sinkkukavereiltani, koska en ole ihan varma mitä neuvoja ja totuuksia suustani päästelen huomaamatta..

Lisäksi kirjassa käsitellään masturbaatiota, seksielämää, naisen ja miehen erilaista laukeamista, dildon ostoa ja käyttöä, ripulointia, piereskelyä, häpykarvoitusta ja miesvihaa. Erityisen hauska luku oli mielestäni se, jossa haastettiin mies kuvittelemaan itselleen kuukautiset ja kuvailtiin raadollisesti miten kuukautiset elämään vaikuttavat. Pidin myös siitä, että kirjassa tuotiin esille kehitysvammaisuutta ja seksuaalisuutta. Sitä miten kehitysvammainenkin saa olla seksuaalinen olento tarpeineen. Siinä on teema, joka vaatii kai monelta sulattelua. Mielenkiintoista oli myös lukea aborttikokemuksesta. Kivaa oli sekin, että kirjaan mahtui seksuaalista jännitettä naisen kanssa. Se on aina plussaa tällaisissa kirjoissa. Plussaa on myös se, että kirjan loppu ei ollut ihan se ennalta-arvattavin, vaikka toisaalta ei se mikään yllättäväkään ollut. Miinusta ehkä vähän siitä, että kirja saattaa antaa sellaisen kuvan, että jokainen sinkku on aina etsimässä jotakuta elämäänsä ja että sinkkuelämä on automaattisesti parin (tai seksin) etsintää eikä sisällä mitään muuta elämää.

Jään odottelemaan, että milloin mahtaa ilmestyä kirja Mielikuvitustyttöystävä ja muita sinkkuelämän perusasioita mieskirjailijan kirjoittamana. Haluaisin kuulla kaiken saman miesnäkökulmasta. Olisi myös kiva lukea kirja ei-heteron sinkkuelämästä, jossa sinkkuelämä pyörisi saman sukupuolen tulkinnassa ja deittailusäännöissä. Pätisikö silloinkin ihan samat säännöt, joita esimerkiksi tässä kirjassa on esiteltynä? Keksin myös pari uutta kirjaa: Mielikuvitushäät ja muita parisuhde-elämän perusasioita, Mielikuvitusero ja muita parisuhde-elämän perusasioita, Mielikuvituslapsi ja muita lapsettoman elämän perusasioita, Mielikuvitusvalmistuminen ja muita opiskelijaelämän perusasioita, Mielikuvitusmatka ja muita kotihiirielämän perusasioita, Mielikuvituslottovoitto ja muita köyhän elämän perusasioita.. noh taisi tulla enemmän kuin muutama, kun näitähän nyt keksisi vaikka kuinka.

No joka tapauksessa, tämä oli nyt ainakin viihdyttävä kirja, jota voin suositella huumorinystäville, jotka eivät vähästä järkyty. Hyvin sopii luettavaksi myös parisuhteessa eläville. Ihan hauska näyttää olevan myös Henriikan blogi täällä: http://henriikkaronkkonen.blogspot.fi/


Kivaa viikkoa kaikille blogini mielikuvituslukijoille! <3

Hiljaisuuden voimaa hiljaisuuden retriitissä

Olin ensimmäistä kertaa ikinä hiljaisuuden retriitissä ja ah, se oli niin ihanaa. Kokemusta on vaikea muuttaa sanoiksi, sillä vaikka sanoisin mitä niin se ei kuvaisi tarpeeksi kokemustani. Ensimmäisen illan ensimmäisellä yhteisellä aterialla totesin itselleni, että nyt olen kuin taivaassa. Kenenkään kanssa ei tarvinnut jutella yhtään mitään. Sai vaan olla hiljaa eikä tarvinnut potea huonoa omatuntoa siitä, että ei jaksanut smalltalkia tai verkostoitua kaikkien uusien tuttavuuksien kanssa. Yksinkertaisesti sai vain olla. Ja mikä hienointa, oli niin hiljaista ja rauhallista. Taustalla kuului vain hiljainen instrumentaalinen musiikki. Taivaallista!

Ennen retriittiä olin jännittänyt sitä, että osaanko olla hiljaa vai valtaako tarve puhua ja puhua. Vaikka viihdynkin monesti hiljaa niin ajattelin, että sitten kun oikein pitää olla hiljaa niin ehkä en kykenekään siihen. No kykenin. Lisäksi jännitin vähän sitä, että pystynkö olemaan ilman yhteyksiä ulkomaailmaan. Siihenkin pystyin, vaikka totuuden nimissä tunnustettakoon, että välillä hapuilin kännykkää ja himotti katsoa onko tullut viestejä ja mitä maailmalla on tapahtunut. Pidin himoni kuitenkin kurissa. Siitä olen ylpeä.

Mielestäni parasta retriitissä oli se, että pääsi aivan toiseen ympäristöön. Tapani mukaan en ollut turhia selvittänyt paikan sijaintia etukäteen ja sitä ei tarvinnutkaan tietää, koska sain kuljetuksen paikanpäälle. Olikin upea yllätys huomata, että maisemat olivat hyvin vaikuttavat. Luonto oli ihan lähellä. Oli järveä ja oli peltoja ja metsää. Sielu lepäsi niissä maisemissa ja oli mahtavaa ulkoilla. Tuntui myös siltä, että jätin kotiin kaikki murheet. Tai no, sen yhden ainoan murheen, mikä tuntui vielä lähtöpäivänä niin musertavalta. Ajattelin, että miten ihmeessä jaksan ilman mun koiria ja miten voin olla onnellinen ilman niitä. Ja siihenkin taisin saada vastauksen.

Oli nimittäin niin, että retriittiin oli tuotu kirjoja, joita sai halutessaan lukea. Sieltä sattui löytymään kirja, josta olin kuullut paljon hyvää ja nappasin sen ennen kuin kukaan muu ehti. Kirja oli Anthony de Mellon Havahtuminen. Kirjoitan siitä ehkä myöhemmin oman postauksen, mutta sanottakoon heti, että kirja teki vaikutuksen ja tuntui siltä, että mun oli tarkoitus lukea se juuri siinä hetkessä ja siellä. Kirjassa kuvailtiin ihmisen kärsimystä ja onnellisuuden esteitä niin, että se oli kuin suoraan elämästäni. Hahhah, se oli tavallaan niin hassua lukea. Sen avulla jollain tapaa käsittelin omaa suruani. Tuo kirja osaltaan teki mun retriitistä niin hienon kokemuksen, sillä sen parissa tykkäsin viettää aikaa ja sain sen kokonaan ahmittua. Hieman kyllä tuli esiin se suorittaja-Nanna, kun oli mukamas pakko lukea kirja loppuun retriitin aikana.

Unimaailmani oli tavanomaistakin rikkaampi retriitin aikana. Näin vaikka mitä unia. Hyviä unia ja painajaisia, mutta nukuin kyllä monta tuntia. Päivien aikana oli useampia meditaatiohetkiä, kun retriitin kaikki ihmiset, noin 19 meitä taisi olla, kerääntyi samaan huoneeseen hiljentymään. Huomasin, että kynttilänvalo oli meditaatiohetkissä itselleni sellainen todellinen katseenvangitsija. Olin siitä ihan lumoutunut. Lumouduin myös samantapaisesti lumisateesta ulkona ja järvellä uiskentelevista joutsenista. Niissä kaikissa oli jotain tosi taianomaista.

Vaikka sanoja ei vaihdettu ihmisten kanssa, koin silti meidät kaikki yhdeksi ryhmäksi. Koin yhteenkuuluvuuden tunnetta. Jokainen ihminen tuntui myös jotenkin niin mukavalta ja ihanalta. Retriitissä oli tapana liikkua mahdollisimman rauhallisesti. Siinä huomasin, että oma kävelyni on aikamoista juoksua normaalisti. Sain ihan keskittyä siihen, että sain kävelytahtia vähän himmailtua. Se oli hyödyllinen kokemus ja sai miettimään sitä, että miksi kaikki pitää tehdä niin nopeasti ja tehokkaasti? Joskus hitaammin ja rauhallisemmin voi olla oikein hyvä. Toivon myös, että osaisin viettää enemmän aikaa ihan rauhassa luonnossa ja esimerkiksi viettää kotona pieniä meditaatiohetkiä kynttilänvalon äärellä. Luulen, että niillä voisi olla hyvää vaikutusta elämääni.

Kannatti uskaltautua mukaan hiljaisuuden retriittiin. Taas olin aikamoinen jännittäjä ennen lähtöä ja mietin, että miksi ihmeessä olin ikinä ilmoittautunut mukaan minnekään. No se lienee oma tapani suhtautua asioihin ja kappas taas kerran, kaikki päättyi niin hyvin ja kannatti. Ehkä on vielä jopa aikaista sanoa miten hiljaisuus vaikutti, mutta luulenpa, että se teki vain todella hyvää. Oli ihanaa olla ihmisten kanssa ja samalla tietää, että mitään ei tarvitse sanoa eikä tarvitse esittää mitään. Sai vain olla. Ihanan rentoa. Ja pukeutuminenkin oli niin rentoa, sekin oli kivaa. Mikä ei sitten ollut niin kivaa? Noh jos jotain negatiivista niin huoneeni oli niin kylmä, että palelin siellä osan ajasta ja retriitissä oli aika paljon kristillisyyttä omaan makuuni (uskontoasioista saatan muuten kirjoittaa postauksen lähiaikoina, sillä siitä heräsi ajatuksia) . Saa nähdä milloin tulee seuraava mahdollisuus hiljaisuuden retriittiin, mutta todellakin haluan uudelleenkin mennä.

Ihanaa viikkoa! <3

Elämää ilman koiria

Olen elänyt ilman koiria nyt muutaman kuukauden ajan. Kaikkeen se ihminen vaan sopeutuu, täytyy se todeta heti alkuun. Kuten ehkä tiedätte aiemmista postauksista niin jouduin hyvästelemään rakkaan koirani Minnin heinäkuussa. Sen jälkeen toinen koirani Lumi alkoi kärsiä eroahdistuksesta ja oli ikävää löytää se aina kotoa stressaantuneena. Jo hyvinkin lyhyt yksinolo sai sen stressaantumaan. Yksinollessa se haukkui ja pissasi sisälle. Onneksi järjestyi niin hyvin, että Lumi sai muuttaa vanhempieni luo, jossa sillä on useita ihmisiä seurana sekä koirakaveri.

Lumi voi tällä hetkellä hyvin ja kohta ikääkin tulee jo se 14 vuotta. Se on hyvin pirteä vanha koira ja ruoka maistuu niin erinomaisesti. Näen Lumia joka viikko, mikä tekee erossaolosta siedettävämpää. Vaikeinta onkin jättää Lumi joka viikko yhä uudelleen, sillä se haluaisi aina tulla mukaani. Ja eniten haluaisin toki vain ottaa sen mukaani, mutta koska tiedän, että sen on parempi vanhemmillani niin Lumi on nyt siellä.

Koirista luopuminen ja se kaipaus, mikä on jäänyt, on tällä hetkellä elämäni suurin murhe ja kipupiste. Ei mene päivääkään etten koiria kaipaisi. Ja yleensä itkettää, kun niitä mietin. On se vaan niin uskomatonta, että muutama kuukausi sitten mulla oli kaksi koiraa ja nyt niitä ei ole enää yhtäkään mun kotona. Kotona on yksinäistä ilman hännänheiluttajia. Saan syödä ihan liian rauhassa ja muutenkin tehdä arjen juttuja ihan liian yksin. Jostain syystä koirien karvat eivät kuitenkaan ole jättäneet kotiani, vaan niitä kyllä edelleen löytyy nurkista mukavasti. Jollain tavalla se on jopa lohduttavaa.

Koirattomana ei tule käytyä ulkona yhtään niin paljon kuin koirien kanssa. Se on aika iso muutos arjessa. Yksin käveleminen ei tunnu samalta kuin koirien kanssa, se tuntuu jotenkin turhalta hommalta. Pimeässä ulkoileminen tuntuu yllättäenkin jotenkin turvattomalta, kun koirien kanssa saattoi hyvin liikkua ihan miten vaan ja milloin vain. Sitä tiesi, että omat koirat kyllä pitivät huolen siitä, että kukaan ei pääsisi mistään puskista yllättämään. Huomasin myös yllättäen, että nukkuminen ei ollut samanlaista ilman koiria. Nukuin paremmin koirien kanssa. Oman kodin pimeys vaanii myös eri tavalla nyt, kun ei ole koiria ja välillä tarvitsen omaa sisäistä vahvuuttani siihen, että koen oloni turvalliseksi kotona pimeälläkin.

Toki olen saanut kokea myös uudenlaista vapautta. Ei tarvitse huolehtia siitä, että koira ei joudu olemaan liian pitkään yksin. Ei tarvitse käyttää koiraa ulkona silloin, kun ei huvita lähteä ulos. Voin keskittyä vain itseeni ja mennä ja tulla vapaasti. Koiranomistajana sitä aina välillä haaveili elämästä ilman koiria. Nyt ainakin toistaiseksi tuntuu enemmän siltä, että ilman koiria ei oma arki ole sitä parasta mahdollista elämää.

Jos haluaa ajatella viisaasti ja nähdä kaikessa mahdollisuuksia niin tässä koirattomuudessa olen ainakin saanut kokea nyt arkea ilman koiria ja tiedän minkälaista se voi olla. On tavallaan hyvä saada siitäkin kokemusta. Olen myös saanut harjoitella luopumista. En ole tainnut koskaan olla kovin hyvä luopumisessa, koska tapanani on kiintyä kaikkeen hyvin syvästi. Olen niitä ihmisiä, joille tavaroista luopuminenkin on vaikeaa. Sitten kun on kyse perheenjäsenestä niin onhan se nyt vielä vaikeampaa. Irti päästäminen lienee usein hyvin vapauttava kokemus, mutta ennen sitä täytyisi päästä siihen tilaan, että hyväksyy tilanteen, eikä vastusta sitä. Vielä en taida olla ihan siinä pisteessä, koska tuntuu, että olen joutunut luopumaan jostakin, mistä en olisi missään nimessä halunnut luopua enkä tällä tavalla.

Olen huomannut, että hyvinkin nopeasti kaikkeen jotenkin sopeutuu ja arki rullaa, mikä on helpottavaa. Vuodenajat vaihtuvat ja elämä menee eteenpäin, mutta henkistä työtä saa kyllä tehdä aika tavalla kaiken prosessoinnissa. Tavallaan harmi, miten olen sellaista prosessoivaa ja analysoivaa ihmistyyppiä, koska tässä pääsisin helpommalla, jos ajattelisin paljon vähemmän. Tunteetkin olisi niin kiva välillä kytkeä pois päältä.

Se on kyllä hyvä juttu tällä hetkellä, että koirakuume on valloittanut. Ajatuksia on ihana suunnata tulevaan ja kaikkeen siihen, mitä voin tehdä tulevan koiran kanssa sen sijaan, että keskittyisin vain kaipaamaan mennyttä ja siihen mistä jään nyt paitsi. Odotan niin malttamattomana sitä päivää, että kuulen taas tassujen kopinaa lattiaa vasten, kuulen haukahduksia, saan ottaa esille koiratarvikkeet ja saan muutenkin seuraa arjen juttuihin. Olisipa se päivä jo pian!

Parhaita vinkkejä stressaamiseen

Ajattelin tänään kirjoittaa eräästä vahvuudestani eli stressaamisesta. Jos haluat oppia paremmaksi stressaajaksi niin nyt annan siihen vinkkejä eli kannattaa lukea huolella! :D

Stressitaitoja harjoiteltavaksi:

- Mieti kaikkea sitä, mitä sinun tulee ehtiä tehdä. Muista, että asioita on tosi paljon ja aikaa on tosi vähän. Pyöritä näitä asioita päässäsi kunnes saat sykettä nousemaan.

- Muista aloittaa stressaaminen heti herätessä. Jos uni meinaa tulla liian nopeasti niin muista miettiä tekemättömiä asioita ja sitä miten rajallisesti sinulla on aikaa. Mitä enemmän päivän aikana stressaat, sen parempi!

- Kannattaa jättää kaikki mahdollinen viime tippaan. Kiire lisää hyvin stressiä!

- Kaikkea voi aina siirtää seuraavaan päivään. Älä tee helppojakaan asioita heti, vaan siirrä tuonnemmaksi. Stressi kasvaa ja pysyy yllä!

- Muista vatvoa samoja asioita yhä uudestaan ja uudestaan. Se tekee hyvää!

- Järjestä päivän aikataulu niin, että sinulla on koko ajan kiire. Tee niin pitkiä to do-listoja, että et koskaan onnistu tekemään niitä kaikkia. Lannistu säännöllisesti siitä, miten epäonnistut.

- Aina kannattaa miettiä kaikkea sitä, mikä voi mennä pieleen. Jos mahdollista niin kannattaa visioida näitä tilanteita jo mielessä niin se tuntuu jo heti todellisemmalta.

- Muista hokea kaikille miten sinulla on kiirettä ja stressiä. Jos mahdollista pidä huolta siitä, että myös ympärilläsi on ihmisiä, jotka hokevat samaa. Parhaassa tapauksessa saat heiltäkin stressienergiaa!

- Jos mahdollista niin tietokoneella työskennellessäsi tee kaikkesi, jotta joko tietokone hajoaa tai saat hävitettyä tärkeimmän tiedostosi. Varma tapa lisätä stressiä!

- Älä ole läsnä hetkessä. Mieti kaikkia tulevia koitoksia ja kyseenalaista selviämistäsi niistä.

- Muista nukkua mahdollisimman vähän, koska mitä väsyneempi olet, sitä helpommin olet stressaantunut. Aterioitakin voit jättää välistä, koska kannattaa panostaa stressaamiseen täysillä ja nälkäisenä stressaaminen on helpompaa.

- Ole mahdollisimman paljon sisätiloissa, jotta vältyt raikkaalta ilmalta. Luonnossa oleminen on kiellettyä! Neljän seinän sisällä työskentely on stressin kannalta oikein hyvä!

- Muista hengittää nopeasti ja pinnallisesti niin saat kehosikin vielä paremmin stressitilaan.

- Tyhjennä kalenteri kaikesta kivasta. Ei harrastuksia, ei kavereita eikä kivoja tapahtumia. Keskity stressaamiseen ja kaikkeen, mikä aiheuttaa stressiä niin hyvää tulee!

- Lepo ei ole sallittua, vaan koko ajan pitää stressata. ”Jaksaa, jaksaa” on mottosi.

- Muista, että yksin tulee selvitä ja pärjätä. Kaikki tulee itse hoitaa. Älä ota vastaan mitään apua muilta äläkä vaan siirrä tehtäviä muille.

- Jos hairahdat tekemään jotain kivaa tai rentouttavaa niin muista stressata samalla kaikesta mitä pitäisi tehdä. Älä vaan nauti tai päästä irti stressistä!

- Jos näyttää siltä, että stressattavat asiat vähenevät niin haali niitä heti lisää. Pidä mielessä kultainen sääntö: mikään ei riitä, aina pitää tehdä enemmän ja paremmin.

- Muista, että vain täydellinen on riittävän hyvä. Sinun täytyy tehdä kaikki täydellisesti ja olla täydellinen. Jos näyttää siltä, että jokin onnistuu niin mietipä vielä: oliko se todella se täydellinen versio? Ole tiukkana itsellesi, ei armoa eikä pehmoilua!

- Stressi! Stressi! Stressi! Mieti stressiä aina kun mahdollista. Naaman tulee olla vakava ja katseen suuntautunut alaspäin. Kyse ei ole hauskasta asiasta, vaan hyvin vakavasta elämää suuremmasta asiasta. Muille ajatuksille ei saa jäädä tilaa.

Siinäpä varmaan tärkeimmät vinkit, olepa hyvä!

Nyt vaan kaikki stressaamaan! :D Muista, että stressi lisää huonoa oloa ja sillä on yhteyksiä moniin sairauksiin eli stressaaminen todella kannattaa. Jos sinulla on lisää stressivinkkejä tai onnistuneita stressikokemuksia niin kerro niistä kommenteissa.