perjantai 24. maaliskuuta 2017

Ota rennosti, kaikki menee hyvin



Oprah Winfrey paljasti, että lähes jokainen hänen ohjelmansa vieras olisi antanut otsikon mukaisen vinkin nuoremmalle itselleen eli neuvonut itseään ottamaan rennommin, sillä kaikki menee hyvin. Miten helpompaa elämä voisikaan olla, jos kykenisi jatkuvasti uskomaan, että kaikki menee hyvin? Mitä jos vain ottaisi rennosti ja luottaisi elämään? Mitä jos luopuisi kaikesta stressaamisesta ja epätoivoon vajoamisesta? Se olisi niin houkuttelevaa. Sitä päästäisi irti aikamoisesta murehtimiskuormasta ja voisi suunnata energiaa enemmän sitä kohti, minne oikeasti haluaa mennä.

Voisinpa todeta, että toteutan tätä rentoutta ja luottamusta elämään kaikin siemauksin, mutta tässä iskee välillä kaikenlaista stressiä, pelkoa ja epätoivoa. Mitä jos en koskaan saa töitä? Tai mitä jos en vain koskaan saa juuri sitä unelmatyötä ja olen haaveillut ihan turhaan? Entä sitten taloudellinen tilanne? Mitä jos rahat loppuvat, enkä selviydy? Mitä jos en koskaan saa lapsia? Mitä jos sairastun vakavasti? Mitä jos jään aivan yksin, eikä ympärilläni ole yhtäkkiä ketään? Ja entä jos en koskaan saavuta mitään merkittävää elämässäni?

Juuri nyt haluaisin jotakin varmuutta ja merkkiä siitä, että elämä tulee antamaan kaiken sen, mistä haaveilen ja että voin luottaa siihen, että olen oikealla polulla. Haluaisin tietää päivämääriä enkä kulkea enää tätä sumuista epävarmuudenpolkua. Se auttaisi jaksamaan ja voisi ottaa rennommin. Kunpa jotenkin saisin tietää, että miten elämässä oikein tulee käymään. Ja sitten taas toisaalta, jos saisin tietää, että haaveeni eivät tule toteutumaan niin siinä kyllä putoisi aikamoinen pohja koko elämältä ja pitäisi miettiä oman elämän tarkoitustakin uudemman kerran. Koska juuri ne haaveet ja unelmat ovat niitä, joiden voimalla jaksaa kaiken epävarmuuden ja ikävänkin keskellä. Ja niihin haluaisin todella uskoa ja luottaa.

Haluan myös uskoa siihen, että kaikella on joku tarkoituksensa ja loppujen lopuksi kaikki menee juuri kuten pitääkin ja siinä mielessä siis aina hyvin. Voisi sanoa, että oma uskontoni on sitä, että luotan jonkinlaiseen suurempaan universumin voimaan ja energiaan, joka vie eteenpäin ja antaa kaiken sen, mitä tarvitsen (myös kaiken sen mitä en tiedä tarvitsevani), jotta voin olla se kuka olen ja kehittyä sellaiseksi kuin minun kuuluu kehittyä tässä elämässä. Luotan siis johonkin suurempaan voimaan, mutta luotan myös itseeni sitä kautta, että olen osa tätä voimaa ja energiaa. Tämä on se mihin haluan uskoa ja se auttaa erityisesti vastoinkäymisissä ja epävarmuuden keskellä. Se myös jotenkin antaa elämälle sitä tarkoitusta. En ehkä osaa määritellä uskoani tämän tarkemmin tähän, mutta halusin yrittää sen määrittelemistä. Osallistuin viikko sitten erääseen uskonnolliseen tapahtumaan ja siellä ollessa mietin omaa uskoani ja sen määritelmää ja näkymistä elämässäni. Joten tässä postauksessa on ajatuksia, mitä siitäkin lähti liikkeelle.

Vaikka välillä uskoni vähän horjuukin ja sitä tapahtumien tarkoitusta on vaikea ymmärtää niin tähän mennessä on kyllä uskomattoman paljon tapahtunut sellaisia asioita, jotka ovat myöhemmin johtaneet johonkin vielä parempaan. Sitä on vähän hankala selittää näin, mutta on esimerkiksi paljon ihmisiä, jotka ovat yllättäen tulleet elämääni ja heidän myötään elämääni on tullut enemmän kaipaamiani asioita. Joku asia on johtanut toiseen ja sitä rataa. Ja näen, että monet elämäni tapahtumat ovat muokanneet minusta ihmisenä sellaisen, josta on tänä päivänä hyötyä jännissäkin paikoissa. Yllättävilläkin asioilla saattaa olla merkitystä. Elämä voi olla ihmeellistä ja taianomaistakin. Ilman uskoani elämä tuntuisi todella ennalta-arvaamattomalta, turvattomalta ja merkityksettömältä.

On hassua, että uskonasiat ovat usein sellaisia, joista ei ole sopivaa keskustella. Kai se on niin, että asia on niin henkilökohtainen, että pelätään aiheesta syntyviä erimielisyyksiä tai vaikkapa oman uskon horjumista. Silti tuntuu jännältä, että ei ole kyllä aavistustakaan, että mihin ja miten lähipiirissäni uskotaan vai uskotaanko mihinkään. Siitä huolimatta minulta usein saattaa lipsahtaa esimerkiksi seuraavanlaisia lausahduksia ”ehkäpä näin on tarkoitettu”, ”se on johdatusta johonkin hienompaan” ja ”mitähän universumi tahtoo sanoa?” :D Varmaan tämä blogikin on saanut jo osansa näistä lausahduksista, jos alkaa sisältöä tarkemmin syynäämään. Nämä pohjautuvat omaan uskonkäsitykseeni. Kyllä minullekin toisaalta toivotetaan siunauksia ja puhutaan rukoilemisesta, enkä ole niistä moksiskaan. Uskosta ja uskonnoista (en oikein tiedä kummasta puhua tässä yhteydessä vai olisiko sittenkin parempi puhua elämänkatsomuksesta?) olen sitä mieltä, että jokainen saa uskoa mihin haluaa niin kauan kuin ei aiheuta sillä muille kärsimystä ja toivottavaa olisi, että kukaan ei uskoisi sellaiseen, mikä aiheuttaa itselle kärsimystä.

Olisi jännää kuulla, että mihin te lukijat uskotte? Ja miksi? Tarvitaanko teidän mielestä jotain uskoa, kun on kyse elämään luottamisesta? Pitääkö muuten elämään edes luottaa? Luotatteko te?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti