Tässä on Aina, meidän uusi perheenjäsen

Kauan odotettu pentu on vihdoin meillä kotona. Jippii!!!

Nimeksi tuli Aina. Nimenvalinnan vaiheista voisi kirjoittaa oman postauksensa, mutta tyydyn nyt vähän tiivistämään. Pitkään meillä oli mielessä kaksi nimeä (toinen oli oma suosikkini ja toinen kumppanini suosikki), mutta viimeisen odotteluviikon aikana etsittiin vielä uusia mahdollisia nimiä ja tehtiin pienet listat parhaista nimistä. Pari päivää ennen pennun hakemista katseltiin vielä eri suosikkinimien symbolisia merkityksiä ja pohdittiin nimeä. Monta hienoa nimeä sai mennä ja niistä luopuminen onkin se haaste, kun nimestä on päättämässä useampi kuin yksi ihminen.

Onneksi löytyi myös yhteinen suosikkinimi: Aina. Sen ääntäminen tuntui mukavalta ja helpolta. Nimi on kaunis ja sitä ei ole ihan jokaisella vastaantulevalla koiralla. Ja nimi sopii juuri tälle pennulle, koska se näyttää ihan Ainalta ja vaikuttaa Ainalta. Aina tarkoittaa esimerkiksi iloa, salamaa, kaunissilmäistä naista, maata, peiliä, ikuista ja sitä ainoaa (the only one). Haasteena nimessä on se, että aina on sanana sellainen, että se esiintyy yllättävänkin paljon jokapäiväisessä puheessa. Tätä ei tultu ajatelleeksi ja pistihän se miettimään, että onko nimi sittenkään hyvä. Aina tuntuu nimenä silti niin oikealta. Ehkä Ainan kuuluu olla Aina ja sillä selvä.

Aina vaikuttaa tosi reippaalta. Sen kanssa uskaltaa lähteä tutustumaan maailmaan hyvillä mielin. Se on utelias ja suhtautuu aika rennosti kaikkeen. Kaikki ihmiset ja koirat on siitä ihan tosi kivoja. Kulkuvälineissä matkustaminen on rentoa touhua: Aina pääasiassa nukkuu kaikki matkat. Parissa ostoskeskuksessakin on pyörähdetty ja sekin oli Ainasta mukavaa touhua. Vetoleikit ovat aivan erityisesti Ainan mieleen. Ruokahalu on vain kasvanut päivä päivältä ja alkupäivien nirsoa pentua voi alkaa kutsua ahneeksi. Aina on rauhallinen ja vilkas. Se osaa rauhoittua aika hyvin vaikka missä tilanteessa ja energiaakin löytyy välillä tuntikausiksi. Sylikoiraksikin Ainaa voisi kutsua, sillä se viihtyy hyvin sylissä ja hakeutuu mielellään nukkumaan lähelle.

Tämä sylikoirapiirre oli se, mihin ihastuimme Ainassa sen ollessa 3-viikkoinen. Se oli pentueensa ainoa, joka kiipesi syliin ja nukahti sitten siihen (muut pennut nukkuivat keskenään kasassa). Ensin minun syliin ja sitten kumppanini syliin. Ja myöhemmin 6-viikkoisena se oli ainoa pennuista, joka oli ihan rauhallisena meidän sylissä (muut vinkuivat ja olivat levottomia). Ihan kuin se olisi valinnut meidät perheekseen. Saimme esittää toiveen meille muuttavasta pennusta, mutta lopullisen päätöksen teki kasvattaja. Koko ajan sitä kuitenkin ajatteli, että jokainen pentu on varmasti hieno ja ihana, joten antaa kohtalon päättää. Tässä tapauksessa oli jollain tapaa helppoa luopua kontrolloinnista ja antaa elämän vain viedä lopputulokseen luottaen. Kyynel vierähti poskelle, kun tuli tieto, että juuri Aina muuttaa meille. Se tuntui niin oikealta. Ja sitten tuntui sekin selvältä, että tämän takia kuvitelmissani oli monta viikkoa seikkaillut eniten juuri Aina eikä kukaan muu pennuista, vaikka miten yritin välillä kuvitella pennun toisennäköiseksi.


Pentuarki on aika työlästä, vaikka samalla niin ihanaakin. Pissoja tulee sisälle ja niitä tulee siivottua. Välillä tulee kakkaakin, vaikka onneksi selvästi vähemmän kuin pissoja. Aina tykkää myös pureskella kaikkea, joten tarkkana saa olla, että suuhun ei eksy mitään kiellettyä. Haasteellisinta on ollut se, että Aina on touhuillut paljon myös öisin. Ensimmäinen viikko yhdessä menikin ihan väsyksissä, kun yöunet jäivät lyhyiksi ja samalla sitä yritti ahkerasti sosiaalistaa pentua ja saada pennun energiaa suunnattua niin, että se nukkuisi yöllä. Onneksi nyt on havaittavissa selkeää parannusta! Blogiakin jaksaa kirjoittaa, kun on takana parempi yö.

Yksinolonharjoittelussa on haasteena se, että olemme vielä aika sidoksissa Ainaan ja omat menot tulee sovittaa niin, että Ainalle ei tule pitkiä yksinoloaikoja. Välillä onkin tuntunut, että elämään ei oikein muuta juuri nyt mahdu kuin Aina. Ja sekin on hyvä niin juuri nyt, vaikka jo vähän kaipailen vapautta tulla ja mennä enemmän mieleni mukaan. Oma vapaus on selvästi hyvin tärkeässä arvossa itselläni. Onneksi tämä vaihe tällaisena on väliaikainen ja onneksi meitä koiranhoitajia on kaksi niin omaa aikaakin on mahdollista saada enemmän. Pentuarjessa olen myös huomannut, että keskittyminen johonkin muuhun kuin pentuun on ollut vaikeaa. Ainaa haluaisi tuijotella silloinkin, kun se nukkuu, koska se on vain niin suloinen. Ja silloin kun se on hereillä niin sen menoa tulee tarkkailtua hyvin paljon, vaikka ei välttämättä tarvitsisi.

Aina on kyllä niin söpö tapaus! On ihanaa kuunnella pienten tassujen askellusta lattiaa vasten. Ja se pieni heiluva häntä on niin söpö. Ja pennuntuoksu on jotain niin ihanaa! Kyllä todellakin voi olla niin kiitollinen ja onnellinen tästä kaikesta. Aina järjestää meille ihmisille myös mukavasti aivotyötä etenkin näyttäessään meille sitä söpön ulkokuoren alla olevaa riiviöpuolta. Riiviö haluisi komennella meitä antamaan ruokaa nopeammin ja se haluaisi, että pääsisi mukaamme sänkyyn ja sohvalle. Riiviö haluaisi roikkua myös jaloissa, käsissä ja hiuksissa sekä sisustaa kotiamme uusiksi. Saammekin olla tarkkana omasta johdonmukaisuudestamme ja siitä, että osaamme näyttää Ainalle mikä on meistä sopivaa käytöstä ja mikä ei.


Aina vaikuttaa hyvin ihanalta ja parhaalta pennulta meille. Maailmaa on kiva ihmetellä yhdessä. Tästä ne yhteiset seikkailut alkavat! :)