Lumin kuoleman äärellä

Lumin kuolinpäivän aamuna totesin moneen kertaan, että haluaisin pikakelata iltaan, jolloin hyvästelyt olisi jo ohi. Rankinta oli pari tuntia ennen h-hetkeä, kun tiesi, että kohta olisi hyvästien aika. Välillä tuli suunnattomia itkukohtauksia ja sitten itku oli taas hetkeksi poissa. Sitäkin rankempaa oli se viimeinen matka yhdessä eläinlääkärille ja hyvästely. Itkin kyllä paljon. Niin paljon, että silmät olivat todella väsyneet ja nenä niistämisestä kipeä…

Lumin kuolema oli niin kaunis ja hieno tilanne kuin se vain saattoi olla. Kaikki sujui tosi hyvin ja ns. oppikirjan mukaan. Eläinlääkäri oli mukava ja antoi sopivasti tilaa surra. Lumi sai herkutella vielä hetkeä ennen viimeistä piikkiä ja se oli mukavan pirteä automatkustaja. Päivä oli aurinkoisen kaunis ja Lumi haisteli voikukkia kävellessään omin jaloin autolta eläinlääkärin vastaanotolle. Päästiin suoraan huoneeseen sisälle ja koko toimenpide meni tosi nopeasti noin vartissa. Lumi sai paljon rapsutuksia ja nukahti vähitellen ikiuneen.

Kun eläinlääkärin tiloista astui ulos auringonpaisteeseen, fiilis oli epätodellinen. Oli outoa vain jatkaa elämää eteenpäin, kun oli juuri hyvästellyt perheenjäsenen ja kokenut jotain niin elämää mullistavaa. Silti, tuntui jotenkin myös rauhalliselta ja hyvältä. Oli kylläkin outoa ja surullista istua autossa, kun viimeksi olin istunut samalla paikalla Lumin kanssa. Kotiin päästyäni minulla oli fiilis, että haluan juhlia. Ehkä kummallista, mutta totta! Halusin tehdä jotakin hauskaa ja saada ajatukset Lumin kuolemasta ihan muualle. En olisi missään nimessä halunnut jäädä kotiin suremaan tapahtunutta neljän seinän sisälle, vaan halusin olla ulkona hyvässä seurassa. Mieheni kanssa suuntasimme piknikille ja meillä oli niin mukavaa, että se oli paras mahdollinen päätös päivälle. Päivä tuntui jopa hyvältä päivältä.

Seuraavat päivät otin hyvin rauhallisesti, koska muistin miten raskasta Minnin kuoleman jälkeen oli ollut. Odotin musertavaa surua, mutta se ei tullut. Minnin kuolema tuli aikanaan hyvin yllättäen ja oli minulle shokki. Kuolema tuntui väärältä niin monin tavoin. Lumin kuolema oli erilainen. Lumi oli saanut elää pitkään ja olin henkisesti valmistautunut hyvästelemään sen jo pidemmän aikaa. Luulen, että siksi en tunne suurta surua. Minnin kuoleman jälkeen tuntui vaikealta selvitä ihan jo perusarjesta, mutta Lumin kuoleman jälkeen arki on jatkunut sujuvasti mitä nyt pari ensimmäistä päivää olin vain todella väsynyt. Tämä oli jännä havainto.

Kuoleman äärellä on monenlaisia ajatuksia. Lumin kuolema nosti pintaan Minnin kuoleman ja sain tavallaan mahdollisuuden käsitellä sitäkin taas vähän lisää. Kun itkin Lumin kuolemaa niin itkin samalla vähän myös Minnin kuolemaa. Poissa on kaksi parasta ystävääni ja pitkäaikaista kämppäkaveria ja sitä on vaikea ymmärtää. Yhdessä hetkessä olemme kaikki täällä ja sitten yhdessä hetkessä kaksi on poissa ja minä olen silti jäljellä. Oman elämän jatkumisesta tuntee hieman syyllisyyttä. Kun joku kuolee niin sitä haluaisi pysäyttää koko maailman paikoilleen. Kun oma maailma pysähtyy niin on hassua katsoa miten kaikki jatkavat elämäänsä kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Taas tuli ajatus siitä, että miksi ihmeessä otan koiria ja kiinnyn niihin, kun edessä on niistä luopuminen ennemmin tai myöhemmin? Katson pientä Ainaa ja mietin, että jonain päivänä hyvästelen hänetkin. Ymmärrän kyllä hyvin niitä ihmisiä, jotka haluavat olla ilman koiraa, kun ovat menettäneet koiran. Tätä asiaa olen miettinyt. Koiran kuolema on kuitenkin vain se yksi hetki ja enemmän on niitä hyviä ihania päiviä yhdessä. Siksi näkisin, että koiran ottaminen on kuitenkin omalla kohdallani kaiken arvoista ja se suru on sitten vain kestettävä, kun sen aika on.

Nyt surua varmasti osaltaan myös helpottaa se, että pikkuinen Aina on olemassa ja pitää kiireisenä. Voin suunnata Ainaan kaiken sen koirarakkauden ja kiintymyksen, mitä sisälläni on. :) En aio yhtään himmailla, vaan aion rakastaa ihan kunnolla ja kiintyä! En pelkää mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Kuoleman äärellä olen huomannut, että olen paljon vahvempi kuin olen luullut ja se on voimauttavaa.