Mitä olen oppinut työttömyydestä

Ajattelin kerätä tässä postauksessa yhteen niitä ajatuksia ja tuntemuksia, mitä työttömyys on tuonut eteeni käsiteltäviksi. Olen siis ollut valmistumisen jälkeen työtön puoli vuotta.

Töiden hakeminen on aika raskasta ja pitää sisällään kaikenlaista ajatustyötä. Työmahdollisuuksia tulee etsiä ja hakemuksia tulee täyttää ja lähettää. Tulee miettiä mikä on itselle sopiva määrä hakemuksia viikossa ja kuukaudessa, sillä kukaan ei sitä kerro. Mihin määrään olen tyytyväinen ja milloin ajatella, että en ole tehnyt riittävästi? Milloin olen laiska työtön ja milloin olen aktiivinen työtön? Sen voi ja saa itse määritellä.

Tulee miettiä mitä työtä lähtee hakemaan ja mitä jättää hakematta. Riittävätkö taitoni tähän työhön? Kiinnostaako tämä työ minua? Pitäisikö yrittää, vaikka en täytä kaikkia kriteereitä, koska jos sitä kuitenkin onnistaisi? Pitäisikö vain hakea, jotta saa edes jotain, vaikka työ ei innosta? Kuinka kauan hakea vain oman alan töitä ja milloin laajentaa hakua? Välillä toivoisi, että joku ulkopuolinen sanoisi, että tee näin ja näin, eikä että tarvitsee itse arvioida ja tehdä päätöksiä.

Hakemuksien täyttämisessä olen saanut harjoitella itseni mainostamista ihan kunnolla. Yleensä tuntuu, että yritän huijata ihmisiä. :D Jos saisin itse päättää niin haluaisin löytää töitä niin, että käyn haastattelussa juttelemassa ja näytän sillä tavalla persoonani. En myöskään haluaisi valita työpaikkoja vain työpaikkailmoitusten perusteella. Haluaisin tavata tulevat työkaverini ja fiilistellä työympäristöä ja päättää vasta sitten haluanko sinne. Ehkä tulevaisuudessa näin…

Työnhakuun liittyy omalla kohdallani suurtakin toiveikkuutta ja innostusta. Joistakin työilmoituksista tulee voimakas fiilis: ”Tämän mä haluan! Tämä mun on saatava! Tämä on niin mua!”. Vähän sama kuin selailisi asuntoja tai deitti-ilmoituksia tai olisi shoppailemassa vaatteita..:D Ja sitten työnhakuun liittyy pettymyksiä ja epätoivoa, kun ei päässytkään edes haastatteluun tai sitten ei päässyt haastattelua pidemmälle. Elämässä on tilanteita, kun pettymyksen jälkeen voi vain antaa asian olla ja luovuttaa, mutta työnhaussa pettymyksien jälkeen tulee nousta takaisin ylös ja jatkaa yrittämistä kunnes onnistuu. Toki luopumista tulee harjoiteltua, kun omat visiot tietyssä työpaikassa työskentelystä eivät toteudukaan (ainakaan juuri nyt).

Työttömänä miettii omaa arvoaan ihmisenä. Onko minulla arvoa, kun vain olen tekemättä mitään? Onko elämälläni merkitystä? Olenko muiden silmissä epäonnistunut ja huono ihminen? Kuuluisiko minun hävetä työttömyyttäni tai itseäni? Mikä minussa on vikana, kun en kelpaa? Miksi en saa haastattelukutsuja? Miksi en saa töitä? Onko se työkokemuksen puute, osaamisen puute, ulkoinen habitus vai joku luonteenpiirre? Menneisyyttä tarkastelee välillä kriittisesti. Olenko sittenkin tehnyt ne oikeat valinnat, kun olen tässä? Mitä olisi pitänyt tehdä toisin?

Vaikka välillä kävisi pohjamudissa ja tuntisi itsensä huonoksi niin hakemuksissa ja haastatteluissa tätä ei näytetä, vaan siellä loistetaan ja jaksetaan kertoa miten erinomainen työntekijä olisi. Jostain on löydettävä uskoa itseen ja toivoa aina vaan yhä uudestaan. Läheistenkin kesken voi olla joskus vaikea ilmaista sitä miltä tuntuu tulla torjutuksi uudelleen ja uudelleen ja elää pelossa, että ei koskaan saa töitä. Ihmisillä tuntuu olevan liian kiire vakuuttaa että töitä löytyy kyllä kunhan jaksaa yrittää (eiköhän jokainen työtön kuule tämän kerran jos toisenkin). Toiveikkuutta on hyvä pitää yllä, mutta tilaa tulisi antaa myös olla siellä epätoivossa ja saada purkaa niitäkin tunteita. Ei sellaisia tunteita pidä piilottaa, vaan tuoda myös näkyväksi. Itselleni ainakin on tärkeää, että läheisten kanssa ei tarvitse esittää mitään.

Tulevaisuuden epävarmuus korostuu. On vaikea suunnitella elämää eteenpäin, kun ei tiedä onko töissä esimerkiksi jo seuraavalla viikolla. On vaikea miettiä esimerkiksi lomamatkaa parin kuukauden päähän, kun ei tiedä onko töissä vai ei ja se saattaa olennaisesti vaikuttaa koko matkaan. Työttömyys on tavallaan hyvää aikaa lomailla, koska aikaahan on. Mutta ei se tunnu niin lomalta, kun on jatkuva huoli työtilanteesta. Sitä haluaisi tietää sen päivän, kun saa töitä. Sitten voisi olla rauhassa ja vaikka keskittyä lomailemiseen. Työttömänä epävarmuuden sietäminen ja kärsivällisyyden harjoitteleminen tulevat tutuiksi. Tuli myös mieleen, että jos on aiemmin tottunut pitämään kaikki langat käsissään niin työttömänä työnhakijana saa opetella olemaan toisten ihmisten varassa. Joku muu tekee valinnan ja päättää otetaanko sinut mukaan työtiimiin.

Rahahuolet pyörivät päässä. Rahat riittävät nyt, mutta entä kuukauden tai kahden kuukauden päästä? Mitä jos tulee jokin yllättävä meno? Ei tunnu kivalta himmailla ja elää pienempää elämää rahanpuutteen takia. Opiskellessa sitä tottui elämään pienellä summalla, joten siinä mielessä työttömyys ei ole ollut shokki. On vain tylsää vastata ei mahdollisuuksiin, mitkä kiinnostaisi, jos olisi enemmän rahaa. On paljon koulutuksia minne haluaisi, mutta ei pääse. Harrastukset maksavat, ulkomaanmatkat maksavat, tapahtumat maksavat.. Kun on aikaa niin ei ole rahaa. :D

Olen huomannut, että sosiaalisissa tilanteissa usein oletetaan, että ihmiset joko opiskelevat tai käyvät töissä. ”Mitä teet? Käytkö töissä vai opiskeletko?” kuuluu kysymys. Missä on vaihtoehto olla työtön? Opiskelupaikan tai työpaikan kertominen usein johtaa lisäkysymyksiin: ”minkälaista työtä teet? onko se haastavaa? oletko ollut pitkään siellä? onko opiskelu vaativaa? milloin valmistut?”, mutta jos sanot olevasi työtön niin saat ihmiset hiljaiseksi. 

Työttömänä on ihanaa, kun on aikaa. Päivät sekoittuvat toisiinsa ja voi elää ihan omassa rytmissä. Voi tehdä niitä asioita, joista tykkää. Minä olen esimerkiksi keskittynyt kirjojen lukemiseen, kirjoittamiseen, liikuntaan, parisuhteeseen ja kaverisuhteisiin. Tylsää päivää ei ole ollut, sillä keksin helposti tekemistä. Harmi on se, että läheiset ovat vapaina vain iltaisin ja viikonloppuisin, jos silloinkaan, kun itsellä olisi aikaa nähdä vaikka millä mitalla. Jokaisella työttömällä muuten tulisi olla ainakin yksi toinen työtön kaverina ja vertaistukena. Olen saanut tosi paljon voidessani jakaa omaa kokemustani työttömänä toisen työttömän kanssa ja kuullessani minkälaiselta työttömyys on toisesta tuntunut. Sitä vahvistuu ja voimistuu ihan eri tavalla, kun tietää, ettei ole yksin tilanteessa! :)


Mielestäni työttömyydenkokemus on arvokas kokemus elämässä. Saa käsitellä vaikka mitä ajatuksia ja tuntemuksia sillä matkalla ja ymmärrys elämästä laajenee. Ajatukset työttömistä ja työttömyydestä ehkä myös muuttuvat oman kokemuksen myötä. Työttömyys voi myös näyttää kuka olet, kun et voi perustaa identiteettiäsi työn varaan tai olla jatkuvassa kiirepyörässä. Mitä siellä pinnan alla on?