sunnuntai 13. elokuuta 2017

Uusi työ ja uusi elämä




Niinhän siinä kävi, että työttömyys ei kestänytkään loppuelämää kuten välillä jo tuumailin, vaan mulle löytyi työpaikka! Eikä edes mikä tahansa työ, vaan koulutustani vastaava työ ja vieläpä sellainen, mikä vastaa omia mielenkiinnonkohteitani. Eli voisi sanoa, että löytyi ihan täydellinen työ, eikä vain teoriassa, vaan myös käytännössä. Olen ollut uudesta työpaikastani todella innoissani. Työpaikallakin jaksan olla innoissani ja työpäivän jälkeenkin saatan fiilistellä omaa työtäni. On kiitollinen ja onnellinen olo! Sain sitä mitä tilasin universumilta! Kaikki se työttömyys ja odottelu olikin hyvästä näin jälkikäteen ajatellen.


Työnteon aloittaminen on ollut merkittävä muutos arkeen. Olen saanut totutella aamujen aikaisiin herätyksiin ja siihen, että en voi vain vapaasti hengailla koko päivää, vaan on tietty paikka, jonne menen tiettyyn aikaan ja josta pääsen pois vasta tiettyyn aikaan. Kyllähän se on tuntunut vapaudenriistolta tietyllä tapaa tällaiselle vapaudesta nauttivalle, mutta tiedostan hyvin, että sen olen vapaaehtoisesti itse itselleni valinnut. Ihanteellista olisi kuitenkin se, että voisin itse valita työaikani nykyistä vapaammin. Ihanteellista olisi myös se, että voisi käydä töissä ja silti nauttia runsaasta vapaa-ajasta. Arkena oma vapaa-aika hujahtaa todella nopeasti ja mielestäni sitä ei ole tarpeeseeni riittävästi. Minulle sopisi hyvin tehdä puolikasta päivää tai sitten esimerkiksi 3-4 työpäivää viikossa. Tämä olisi se ihanteellinen tilanne, jossa pääsisin itseäni toteuttamaan parhaiten ja jossa minulla olisi myös eniten annettavaa muille. Aikaiset aamut eivät myöskään ole mieleeni, vaikka olen aamuvirkku. Ihanteellisessa tilanteessa voisin kyllä herätä aikaisin, mutta mielelläni viettäisin rauhallista aamua, jossa esimerkiksi lukisin kirjaa tai kuuntelisin musiikkia ja söisin aamiaista ihan rauhassa kelloa katsomatta.


Olen todella onnellinen tehdessäni työtä, josta nautin. Työtehtävät ovat minulle sopivia ja tarjoavat sopivasti haastetta. Mikä parasta, työtehtävät myös ovat joka päivä vähän erilaiset. En siis pääse tylsistymään, jee! Ja hienoa on sekin, että teen työtä, jolla on merkitystä ja ennen kaikkea se, että teen työtä, josta voin olla ylpeä. Usein, melkein päivittäin, on tullut fiilis, että voiko työnteko olla näin kivaa miltä se on tuntunut! Vähän jopa syyllinen olo siitä, että nautin työstäni, hassua. Saan myös oppia töissä juuri niitä asioita, joita haluankin oppia. Minun ei tarvitse teeskennellä kiinnostunutta tai pakottaa itseäni kiinnostumaan jostakin, kivaa! Onnekseni työpaikallani on myös hyvä ilmapiiri. On ihanaa tuntea olonsa tervetulleeksi uudessa paikassa. Olen ihastuksissani siitä, että ihmiset esittäytyvät, neuvovat tarvittaessa ja siitä, että minuun suhtaudutaan tasavertaisena työkaverina. On kyllä paljon mitä voin hehkuttaa ja se on kivaa. Pakko vielä hehkuttaa, että mulla on töissä oma säädettävä pöytä eli saan seistä vaikka koko päivän!


Mennään kuitenkin ajassa vähän taaksepäin, ensimmäisiin päiviin. Se on niin hassua, miten voi ihminen jännittää ja miten paljon energiaa siinä meneekään. Ensimmäisinä päivinä keskityin vain selviämiseen ja olin jossain adrenaliiniryöpyssä. Uusia kasvoja ja nimiä tuli paljon. Sitä halusi antaa parhaan mahdollisen ensivaikutelman itsestään kaikille, mikä stressasi joissakin tilanteissa. Esimerkiksi taukohuoneessa olisin halunnut olla puheliaampi ja sellainen rempseä, mutta todellisuus ei sitä ihan vastannut, mistä tuli epäonnistunut olo. Hassua, että koen epäonnistuneeni, kun eihän se edes ole mua, että olisin vieraassa seurassa heti puhelias ja rempseä. Olin vain aidosti siinä tilanteessa. Kai tämä on taas sitä, että oletan ihmisten pitävän ekstrovertistä käyttäytymisestä ja kuvittelen, että mun täytyy heitä miellyttää ja muuttua ekstrovertiksi, jotta olisin parempi työkaveri. Voi mua!


Ensimmäisinä päivinä työtilat tuntuivat monimutkaisilta ja tuntui saavutukselta löytää suorin tie taukohuoneeseen. Työkäytännöt vaikuttivat hankalilta muistaa. Omiin työtehtäviin liittyi kasapäin kysymyksiä, jotka tuntuivat tyhmiltä esitettäviksi. Oli aika astua omalta mukavuusalueelta ihan kunnolla epämukavuusalueelle: piti kysellä työkavereilta neuvoja jatkuvasti, piti soittaa puheluita ja kokea paljon ensimmäistä kertaa uusia tilanteita, joissa ei oikein tiennyt miten päin olisi. Ei mikään ihme, että työpäivän jälkeen tuntui kuin olisi päässyt vankilasta vapauteen! :D Onneksi muutaman ekan päivän jälkeen kaikki alkoi tuntua paljon helpommalta!


Olen fiilistellyt sitä, että työnteko on lisännyt onnellisuuttani ja hyvinvointiani. Olen miettinyt, että ehkä olin työttömänä vähän masentunutkin. Työttömänä ei tehnyt mieli huudella, että olen työtön, mutta nyt kerron mielelläni kaikille käyväni töissä ja mitä työkseni teen. Työttömänä oli vaikeampaa unelmoida, kun taloudellinen tilanne oli epävarma ja huono. Nyt näen tulevaisuuden valoisampana ja täynnä mahdollisuuksia, joita en työttömänä halunnut/voinut nähdä. On myös todella vapauttavaa, kun ei tarvitse hakea töitä ja miettiä koko ajan mitä seuraavaksi hakisi ja tuleeko kutsuja haastatteluihin. Huolia on vähemmän!

Työttömyyden ansiosta luulen, että kiitollisuuteni työtä kohtaan on suurempi kuin mitä se olisi ollut, jos en olisi ehtinyt työttömänä olla. Olen huomannut, että kyllä se työ myös tuo sellaista tärkeyden tunnetta, että on tärkeä ja tarvittu henkilö jossakin. Sitä en voi kyllä allekirjoittaa, että työssä olisi hyvää se, että on poissa kotoa, koska jos saisin valita niin kotoa käsin tehtävä työ olisi kyllä todella mieleeni. Parisuhteen kannalta kylläkin tykkään, että olen välillä puolisostani erossa ja tämän työnteko mahdollistaa hyvin. On kivaa, kun voi ikävöidä toista! Yhdessä vietettyä aikaa arvostaa enemmän. Itsevarmuutta työnteko antaa myös: tulee luottamusta siihen, että osaa ja pystyy töistä suoriutumaan ja se puolestaan boostaa jo nyt sitä uskoa, että tulee jatkossakin saamaan töitä ja suoriutumaan niistä. Täytyy pitää mielessä, että uusia töitä kannattaa hakea jo ennen nykyisten töiden päättymistä, jotta itsevarmuusboostaus on parhaimmillaan, eikä pääse yhtään laskemaan!


Onko teillä lukijoilla ollut samankaltaisia kokemuksia tai sitten ihan päinvastaisia? Kuulisin niistä mielelläni!


ps. Työnteon kielteisempiin puoliin muuten kuuluu se, että blogille ei jää yhtä paljon aikaa kuin ennen. :(

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti