Vuosi sitten olin ensimmäistä kertaa elämässäni päivystyksessä ja jäin sairaalaan yöksi. Päivä oli alkanut aika tavallisesti mitä nyt kuukautiset olivat alkaneet ja samoin tavalliset kuukautiskivut. Otin särkylääkettä ja lähdin koiran kanssa lenkille. Ulkona oli liukasta ja kaaduin heti kotipihassa. Jälkikäteen olen miettinyt, että se kaatuminen saattoi laukaista koko tapahtumaketjun. Voi myös olla, että se oli vain sattumaa. Haluan silti mainita sen. Kivut kovenivat ja kummallista oli, ettei särkylääkkeet auttaneet yhtään. Viimeinen pisara oli vessakäynti. En muista sainko mitään puserrettua ulos, mutta sen jälkeen jalat oli lähteä alta. Oli todella pahoinvoiva olo ja tunsin miten hiki lähti valumaan selkää pitkin. Pääsin jotenkin sängylle makaamaan ja toivoin sen auttavan. Vaihtelin makuuasentoa ja etsin mahdollisimman kivutonta asentoa. Sitä ei löytynyt. Jos kipua pitäisi kuvailla asteikolla 1-10, se olisi ollut täysi 10. En pysty kuvittelemaan pahempaa kipua. Oli kuin joku olisi iskenyt puukolla vatsanseudulle uudestaan ja uudestaan. Ajattelin kuolevani siihen paikkaan. Toivoinkin kuolevani, koska se olisi vienyt kivut pois. En ikinä ole äännellyt kivuissa, mutta tällä kertaa minusta kyllä lähti ääntä.
Mieheni oli onneksi kotona seuraamassa tapahtumia. Hän soitti terveysneuvontaan. En siinä kohtaa olisi itse jaksanut edes soittaa, koska pelkkä hengittäminenkin oli vaikeaa. Minun oli hyvin vaikea saada happea, sillä olin jonkinlaisessa paniikissa ja hengitin liian nopeasti ja pinnallisesti. Oli hyvä, että mieheni auttoi oikean hengitysrytmin löytämisessä. Puhelimessa todettiin, että vielä pitää syödä särkylääkkeitä niin, että tulee maksimimäärät täyteen ja vasta sitten jos se ei auta niin päivystykseen. Niinpä otin vielä lisää särkylääkkeitä. Ei vaikutusta. Lopulta totesimme mieheni kanssa, että lähdetään päivystykseen. Kotona ehdin vielä oksentaa kerran tai kaksi ennen lähtöä, minkä luulen johtuvan särkylääkkeistä, koska sitä tapahtui seuraavinakin päivinä, jos otin useamman särkylääkkeen lyhyen ajan sisällä.
Päivystyksessä todettiin ensimmäiseksi, että minulla on kuumetta. Lisäksi otettiin veri- ja virtsanäyte. Oli onni, että kivut olivat päivystyksen eteisessä jo lieventyneet niin, että pystyin istumaan. Kävelin kuitenkin hyvin kumarassa asennossa ja automatka oli erittäin ikävä kaikkine töyssyineen, jotka kaikki ottivat pahasti vatsasta. Lääkäri totesi oireiden sopivan umpisuolen tulehdukseen ja teki lähetteen sairaalaan. Sairaalassa tutkittiin taas kovasti. Verinäytteitä otettiin useampaan kertaa ja vatsaani käytiin painelemassa. Missään vaiheessa en oikein uskonut umpisuolen tulehdukseen, koska minulla oli tunne siitä, että oireet liittyvät kuukautisiin jotenkin. En osaa selittää sitä tunnetta sen tarkemmin, mutta sanoin kyllä lääkäreille omista epäilyksistäni. Vietin sairaalasängyssä useita tunteja. Epätietoisuus ja yksinäisyys olivat pahinta. Joku hoitaja kävi pakkaamassa tavarani ja vaatteeni pusseihin leikkausta varten. Minulla oli tippalaite, eikä minulle annettu juotavaa tai syötävää. En kyllä muistaakseni tuntenut nälkää tai janoa. Mieheni lähetettiin kotiin nukkumaan jo sairaalan ovella, joten suurimman osan ajasta olin yksin sairaalahuoneessa ja vain odotin, että joku hoitohenkilökunnasta tulee huoneeseen.
Pääsin sairaalassa ultraan ja röntgeniin, joissa varmistui, että umpisuoleni on kunnossa. Huomattiin, että munasarjassani on aika iso kysta, n.6cm. Niinpä tehtiin lähete Naistenklinikalle. Siirryin sinne jo muutaman tunnin kuluessa. Siellä taas tutkittiin lisää. Lääkäri oli sitä mieltä, että kysta oli mennyt solmuun ja tukkinut verisuonten toimintaa. Tilanne oli korjaantunut itsestään, kun solmu oli auennut. Kystan poistamista suositeltiin leikkauksessa 4-8 viikon sisällä ja pääsin leikkausjonoon. Sanottiin, että pääsisin suoraan leikkaukseen, jos tällainen kipuepisodi toistuisi ennen leikkausaikaa. Minulle varattiin parin päivän päähän uusi tutkimusaika spesialistilääkärillä ja vielä seuraavakin aika samalle viikolle. Pääsin kotiutumaan aamulla. Kivut olivat enää lievät, arvioin ne tasolle 3-4. Vatsa tuntui siltä kuin olisin tehnyt satoja vatsalihasliikkeitä. Luulin, että olisin työkunnossa seuraavaksi päiväksi, mutta olin silloinkin vielä toipilas. Makuulta istumaan nouseminen sattui, istuma-asento sattui, en jaksanut juurikaan seistä enkä pystynyt kantamaan oikein mitään. Ruokakaan ei pysynyt sisällä.
Spesiaalilääkäri kertoi minulle kystan tutkimuksen yhteydessä, että minulla on endometrioosia ja kystakin on endometrioosikysta. Hän luetteli mistä kaikkialta hän endometrioosikiinnikkeitä löysi ja että munasarjatkin ovat kiinnittyneet kohdun takaosaan. Siinä vaiheessa silmät kostuivat. En tiennyt endometrioosista oikein mitään, mutta tiesin sen selittävän kivuliaat kuukautiset ja jos sitä löytyi minulta paljon niin se ei ollut hyvä merkki. En muista kertoiko lääkäri minulle mitä endometrioosi tarkoittaa. Hän kysyi olinko ajatellut lapsia hankkia. Vastatessani myöntävästi, hän sanoi, että ei kannata odottaa enää. Hän ennusti, että minulla on 1-2 vuotta aikaa toteuttaa lapsihaaveeni ja sen jälkeen se voi olla mahdotonta. Siinä vaiheessa kyyneleitä alkoi valua poskia pitkin. Lääkäri meni kirjoittamaan koneelle ja hoitaja totesi minulle, että kyseessä ei ole maailmanloppu. Hänen sanansa jäivät mieleeni, sillä se tuntui kyllä maailmanlopulta.
Seuraavalla lääkärikäynnillä kanssani keskusteltiin endometrioosista ja sain sairaudesta sellaisen tietomonisteen. En oppinut mitään uutta, sillä olin edeltävinä päivinä etsinyt netistä kaiken tiedon. Siinä mielessä käynti oli hyödyllinen, että minulle varattiin aika magneettikuvaukseen. Haluttiin saada lisää tietoa siitä, missä kaikkialla endometrioosia on. Minä puolestani osasin pyytää hormonivalmistetta, koska pelkäsin seuraavia kuukautisia ja niiden tuomia kipuja. Sain keltarauhashormonireseptin. Tapaamisessa todettiin, että tulevassa leikkauksessa on hyvä poistaa kystan lisäksi mahdollisuuksien mukaan endometrioosikiinnikkeitä.
Kävin magneettikuvauksessa ja tuloksista soitettiin minulle. Uutiset olivat huonot, sillä myös suolessa havaittiin endometrioosipesäke. Endometrioosikiinnikkeet olivat liimanneet yhteen kohdun, munasarjat ja suolen. Leikkaussuunnitelma muuttui siten, että leikkauksessa operoitaisiin myös suolta. Ehkä jopa poistettaisiin osa suolesta. Leikkauksen odotusaika siis piteni ja sen kestoksi arvioitiin puoli vuotta. Tuntui vaikealta hyväksyä, että leikkausta pitäisi odottaa niin pitkään. Leikkausjonossa odotellessa soitin ainakin kerran Naistenklinikalle ja tiedustelin odotusaikaa. En tiedä vaikuttiko se mihinkään, mutta jossain vaiheessa kotiin tuli kirje leikkausajasta ja selvisi, että olin saanut peruutuspaikan. Pääsin leikkaukseen lopulta reilussa kolmessa kuukaudessa.
Ne kolme kuukautta kuluivat hitaasti. Olin yli viikon päivystysepisodin jälkeen työkyvytön, koska en pystynyt olemaan oikein muussa asennossa kuin selinmakuulla. Kun vointi koheni vähän, kävin ruokakaupassa. En pystynyt kantamaan ostoskorissa kuin paria kevyttä tuotetta enkä voinut käyttää reppua, koska en saanut laitettua sitä selkään ilman, että jouduin venyttämään vatsanseutua. Joitakin painavia oviakaan en saanut auki. Onneksi apunani oli oma mies, koska yksin en olisi arjesta selvinnyt. Työsuhteeni ehti loppua ennen kuin olin työkykyinen, mikä aiheutti stressiä, sillä jotkut tärkeät työtehtävät jäivät tekemättä ja ihmiset hyvästelemättä.
Oma lukunsa oli työhaastattelu, johon jouduin menemään puolikunnossa. Vaatevalinnassa sai olla luova, koska vatsani ei kestänyt pientäkään puristusta ja lisäksi turvotuksesta johtuen näytin raskaanaolevalta. En pystynyt istumaan kunnolla, joten olin koko haastattelun ajan itselleni epäluontevassa asennossa. Työmotivaationi oli myös nollissa, sillä jo arjesta selviäminen oli riittävästi ja en kaivannut elämääni mitään ylimääräistä. Ihme ja kumma, että sain sen työn. Työn alkaessa olin onneksi jo työkykyinen. Työ vei ajatukset pois omista huolista, mutta toisaalta työnteko oli myös raskasta, kun elämässä oli meneillään kuormittavia asioita. Yleensä liikunta on minulla se, mikä auttaa stressiin ja tuo hyvää oloa, joten oli erittäin surullista, että vaikka muuten palauduinkin ihan hyvin kipuepisodista niin liikuntakykyni ei palautunut ennalleen. Kävely onneksi sujui ja pystyin vähitellen pidentämään kävelymatkoja.
Miten leikkaus sitten meni? Se on oma tarinansa, josta kirjoitan myöhemmin oman postauksen. :)
Tähän loppuun vielä tietoa endometrioosista. Endometrioosi siis on kohdun limakalvon sirottumatauti. Kohdun limakalvon kaltaista kudosta on muuallakin kuin kohdussa esimerkiksi vatsaontelossa, munasarjoissa, virtsarakossa tai peräsuolessa. Endometrioosi aiheuttaa kudoksiin kroonisen tulehdusreaktion. Endometrioosi oireilee ihmisillä eri tavoin. Se aiheuttaa esimerkiksi alavatsakipuja, yhdyntäkipuja, virtsaamis- ja ulostuskipuja, turvotusta, kroonista väsymystä ja lapsettomuutta. Endometrioosipesäkkeet reagoivat kuukautiskierron mukaiseen estrogeenitason nousuun ja laskuun. Parannuskeinoa ei ole nykytiedon valossa olemassa. Hoidoksi suositellaan särkylääkkeitä ja hormonihoitoja. Vaikeissa tapauksissa suositellaan leikkaushoitoja. Moni on saanut oireisiin helpotusta myös ravinnon, akupunktion tai tunnetyöskentelyn avulla. Arvioidaan, että 10% hedelmällisessä iässä olevista naisista sairastaa endometrioosia.
Mieheni oli onneksi kotona seuraamassa tapahtumia. Hän soitti terveysneuvontaan. En siinä kohtaa olisi itse jaksanut edes soittaa, koska pelkkä hengittäminenkin oli vaikeaa. Minun oli hyvin vaikea saada happea, sillä olin jonkinlaisessa paniikissa ja hengitin liian nopeasti ja pinnallisesti. Oli hyvä, että mieheni auttoi oikean hengitysrytmin löytämisessä. Puhelimessa todettiin, että vielä pitää syödä särkylääkkeitä niin, että tulee maksimimäärät täyteen ja vasta sitten jos se ei auta niin päivystykseen. Niinpä otin vielä lisää särkylääkkeitä. Ei vaikutusta. Lopulta totesimme mieheni kanssa, että lähdetään päivystykseen. Kotona ehdin vielä oksentaa kerran tai kaksi ennen lähtöä, minkä luulen johtuvan särkylääkkeistä, koska sitä tapahtui seuraavinakin päivinä, jos otin useamman särkylääkkeen lyhyen ajan sisällä.
Päivystyksessä todettiin ensimmäiseksi, että minulla on kuumetta. Lisäksi otettiin veri- ja virtsanäyte. Oli onni, että kivut olivat päivystyksen eteisessä jo lieventyneet niin, että pystyin istumaan. Kävelin kuitenkin hyvin kumarassa asennossa ja automatka oli erittäin ikävä kaikkine töyssyineen, jotka kaikki ottivat pahasti vatsasta. Lääkäri totesi oireiden sopivan umpisuolen tulehdukseen ja teki lähetteen sairaalaan. Sairaalassa tutkittiin taas kovasti. Verinäytteitä otettiin useampaan kertaa ja vatsaani käytiin painelemassa. Missään vaiheessa en oikein uskonut umpisuolen tulehdukseen, koska minulla oli tunne siitä, että oireet liittyvät kuukautisiin jotenkin. En osaa selittää sitä tunnetta sen tarkemmin, mutta sanoin kyllä lääkäreille omista epäilyksistäni. Vietin sairaalasängyssä useita tunteja. Epätietoisuus ja yksinäisyys olivat pahinta. Joku hoitaja kävi pakkaamassa tavarani ja vaatteeni pusseihin leikkausta varten. Minulla oli tippalaite, eikä minulle annettu juotavaa tai syötävää. En kyllä muistaakseni tuntenut nälkää tai janoa. Mieheni lähetettiin kotiin nukkumaan jo sairaalan ovella, joten suurimman osan ajasta olin yksin sairaalahuoneessa ja vain odotin, että joku hoitohenkilökunnasta tulee huoneeseen.
Pääsin sairaalassa ultraan ja röntgeniin, joissa varmistui, että umpisuoleni on kunnossa. Huomattiin, että munasarjassani on aika iso kysta, n.6cm. Niinpä tehtiin lähete Naistenklinikalle. Siirryin sinne jo muutaman tunnin kuluessa. Siellä taas tutkittiin lisää. Lääkäri oli sitä mieltä, että kysta oli mennyt solmuun ja tukkinut verisuonten toimintaa. Tilanne oli korjaantunut itsestään, kun solmu oli auennut. Kystan poistamista suositeltiin leikkauksessa 4-8 viikon sisällä ja pääsin leikkausjonoon. Sanottiin, että pääsisin suoraan leikkaukseen, jos tällainen kipuepisodi toistuisi ennen leikkausaikaa. Minulle varattiin parin päivän päähän uusi tutkimusaika spesialistilääkärillä ja vielä seuraavakin aika samalle viikolle. Pääsin kotiutumaan aamulla. Kivut olivat enää lievät, arvioin ne tasolle 3-4. Vatsa tuntui siltä kuin olisin tehnyt satoja vatsalihasliikkeitä. Luulin, että olisin työkunnossa seuraavaksi päiväksi, mutta olin silloinkin vielä toipilas. Makuulta istumaan nouseminen sattui, istuma-asento sattui, en jaksanut juurikaan seistä enkä pystynyt kantamaan oikein mitään. Ruokakaan ei pysynyt sisällä.
Spesiaalilääkäri kertoi minulle kystan tutkimuksen yhteydessä, että minulla on endometrioosia ja kystakin on endometrioosikysta. Hän luetteli mistä kaikkialta hän endometrioosikiinnikkeitä löysi ja että munasarjatkin ovat kiinnittyneet kohdun takaosaan. Siinä vaiheessa silmät kostuivat. En tiennyt endometrioosista oikein mitään, mutta tiesin sen selittävän kivuliaat kuukautiset ja jos sitä löytyi minulta paljon niin se ei ollut hyvä merkki. En muista kertoiko lääkäri minulle mitä endometrioosi tarkoittaa. Hän kysyi olinko ajatellut lapsia hankkia. Vastatessani myöntävästi, hän sanoi, että ei kannata odottaa enää. Hän ennusti, että minulla on 1-2 vuotta aikaa toteuttaa lapsihaaveeni ja sen jälkeen se voi olla mahdotonta. Siinä vaiheessa kyyneleitä alkoi valua poskia pitkin. Lääkäri meni kirjoittamaan koneelle ja hoitaja totesi minulle, että kyseessä ei ole maailmanloppu. Hänen sanansa jäivät mieleeni, sillä se tuntui kyllä maailmanlopulta.
Seuraavalla lääkärikäynnillä kanssani keskusteltiin endometrioosista ja sain sairaudesta sellaisen tietomonisteen. En oppinut mitään uutta, sillä olin edeltävinä päivinä etsinyt netistä kaiken tiedon. Siinä mielessä käynti oli hyödyllinen, että minulle varattiin aika magneettikuvaukseen. Haluttiin saada lisää tietoa siitä, missä kaikkialla endometrioosia on. Minä puolestani osasin pyytää hormonivalmistetta, koska pelkäsin seuraavia kuukautisia ja niiden tuomia kipuja. Sain keltarauhashormonireseptin. Tapaamisessa todettiin, että tulevassa leikkauksessa on hyvä poistaa kystan lisäksi mahdollisuuksien mukaan endometrioosikiinnikkeitä.
Kävin magneettikuvauksessa ja tuloksista soitettiin minulle. Uutiset olivat huonot, sillä myös suolessa havaittiin endometrioosipesäke. Endometrioosikiinnikkeet olivat liimanneet yhteen kohdun, munasarjat ja suolen. Leikkaussuunnitelma muuttui siten, että leikkauksessa operoitaisiin myös suolta. Ehkä jopa poistettaisiin osa suolesta. Leikkauksen odotusaika siis piteni ja sen kestoksi arvioitiin puoli vuotta. Tuntui vaikealta hyväksyä, että leikkausta pitäisi odottaa niin pitkään. Leikkausjonossa odotellessa soitin ainakin kerran Naistenklinikalle ja tiedustelin odotusaikaa. En tiedä vaikuttiko se mihinkään, mutta jossain vaiheessa kotiin tuli kirje leikkausajasta ja selvisi, että olin saanut peruutuspaikan. Pääsin leikkaukseen lopulta reilussa kolmessa kuukaudessa.
Ne kolme kuukautta kuluivat hitaasti. Olin yli viikon päivystysepisodin jälkeen työkyvytön, koska en pystynyt olemaan oikein muussa asennossa kuin selinmakuulla. Kun vointi koheni vähän, kävin ruokakaupassa. En pystynyt kantamaan ostoskorissa kuin paria kevyttä tuotetta enkä voinut käyttää reppua, koska en saanut laitettua sitä selkään ilman, että jouduin venyttämään vatsanseutua. Joitakin painavia oviakaan en saanut auki. Onneksi apunani oli oma mies, koska yksin en olisi arjesta selvinnyt. Työsuhteeni ehti loppua ennen kuin olin työkykyinen, mikä aiheutti stressiä, sillä jotkut tärkeät työtehtävät jäivät tekemättä ja ihmiset hyvästelemättä.
Oma lukunsa oli työhaastattelu, johon jouduin menemään puolikunnossa. Vaatevalinnassa sai olla luova, koska vatsani ei kestänyt pientäkään puristusta ja lisäksi turvotuksesta johtuen näytin raskaanaolevalta. En pystynyt istumaan kunnolla, joten olin koko haastattelun ajan itselleni epäluontevassa asennossa. Työmotivaationi oli myös nollissa, sillä jo arjesta selviäminen oli riittävästi ja en kaivannut elämääni mitään ylimääräistä. Ihme ja kumma, että sain sen työn. Työn alkaessa olin onneksi jo työkykyinen. Työ vei ajatukset pois omista huolista, mutta toisaalta työnteko oli myös raskasta, kun elämässä oli meneillään kuormittavia asioita. Yleensä liikunta on minulla se, mikä auttaa stressiin ja tuo hyvää oloa, joten oli erittäin surullista, että vaikka muuten palauduinkin ihan hyvin kipuepisodista niin liikuntakykyni ei palautunut ennalleen. Kävely onneksi sujui ja pystyin vähitellen pidentämään kävelymatkoja.
Miten leikkaus sitten meni? Se on oma tarinansa, josta kirjoitan myöhemmin oman postauksen. :)
Tähän loppuun vielä tietoa endometrioosista. Endometrioosi siis on kohdun limakalvon sirottumatauti. Kohdun limakalvon kaltaista kudosta on muuallakin kuin kohdussa esimerkiksi vatsaontelossa, munasarjoissa, virtsarakossa tai peräsuolessa. Endometrioosi aiheuttaa kudoksiin kroonisen tulehdusreaktion. Endometrioosi oireilee ihmisillä eri tavoin. Se aiheuttaa esimerkiksi alavatsakipuja, yhdyntäkipuja, virtsaamis- ja ulostuskipuja, turvotusta, kroonista väsymystä ja lapsettomuutta. Endometrioosipesäkkeet reagoivat kuukautiskierron mukaiseen estrogeenitason nousuun ja laskuun. Parannuskeinoa ei ole nykytiedon valossa olemassa. Hoidoksi suositellaan särkylääkkeitä ja hormonihoitoja. Vaikeissa tapauksissa suositellaan leikkaushoitoja. Moni on saanut oireisiin helpotusta myös ravinnon, akupunktion tai tunnetyöskentelyn avulla. Arvioidaan, että 10% hedelmällisessä iässä olevista naisista sairastaa endometrioosia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti