Endometrioosileikkaus ja sairasloma

Lupailin edellisessä postauksessa, että kirjoitan oman postauksen endometrioosileikkauksestani. Nythän on meneillään endometrioosiviikko, joten postaus on siinä mielessä ajankohtainen! Minulla oli siis todettu N80.1 Munasarjan endometrioosi, N80.3 Lantion vatsakalvon endometrioosi, N80.4 Peräsuoli-emätinväliseinän ja/tai emättimen endometrioosi ja N80.5 Suolen endometrioosi. Joitakin viikkoja ennen leikkausta minulla oli lääkärikäynti, jossa käytiin vielä leikkauksen sisältöä läpi. Minulle kerrottiin, että voi olla, että laparoskopia riittää, mutta toisaalta, että on mahdollista, että suolta joudutaan poistamaan. Minulle kerrottiin, että munasarjat pyritään säästämään, mutta jos ovat täynnä endometrioosia niin poistokin mahdollinen. Leikkauksen riskeistä oli puhetta. Mieleen jäi, että saatan saada avanteen, mikä todennäköisesti olisi kuitenkin vain väliaikainen. Sain mukaani tukisukat ja suolentyhjennysainetta. Suoli täytyi tyhjentää leikkausta edeltävänä iltana ja tukisukat tuli pukea päälle leikkausaamuna. En muista enää tarkkaan muita ohjeita, mutta jotain ruokarajoitteita oli.

Minut oli ohjeistettu tulemaan sairaalaan jo varhain aamulla, mutta leikkausaikaa en tiennyt. Hyvin pian sen jälkeen, kun olin ilmoittautunut, sain vaihtaa sairaalavaatteisiin ja jättää arvotavarat pieneen pussiin. Odotushuoneessa minulle tarjottiin rauhoittavaa lääkettä. Siellä oli kanssani kaksi muutakin naista, joille tarjottiin myös rauhoittavaa. Olin siinä käsityksessä, että se oli otettava leikkausta varten. En huomannut sen vaikutusta, vaikka kovasti yritin havainnoida asiaa. Yhdestä odotushuoneesta siirryttiin seuraavaan odotushuoneeseen. Siellä oli mukavat nojatuolit ja peittoja. Melkein joka tuolilla istui joku. Oli hämmentävää, kun ei tiennyt kauanko odottelua oli vuorossa. Siellä sitten katselin, kun ihmisiä haettiin yksi kerrallaan. En oikeastaan jännittänyt kovin paljoa, vaan oli enemmänkin sellainen luottavainen olo. Olin kuitenkin jännittänyt jo monet päivät, viikot ja kuukaudet, joten enää ei oikein jaksanut. Oli jännä ajatella, että muut ihmiset vain jatkavat arkipuuhiaan ja täällä itse olin menossa leikkaukseen.

Leikkaussali näytti hyvin paljon samalta kuin sairaalasarjoissa. Siellä oli 3-4 työntekijää ja heti huoneeseen astuttuani ympärilläni alettiin toimimaan. Muistikuvat tapahtumista on aika hatarat. Joku kiinnitti rintakehääni lätkiä, epiduraalipuudutus pistettiin selkään, sain seurata sykettäni näyttötaululta (ei ollut kova jännitys meneillään, kun kyselin miltä syke näyttää) ja sitten asetuin makaamaan sängylle niin, että jalat meni sellaisiin saapasmallisiin pidikkeisiin. Vasempaan käteeni ruiskutettiin sinistä ainetta ja kasvojeni yläpuolelle asetettiin happinaamari. Mietin milloin se happinaamari laskeutuu kasvoille ja milloin täytyy alkaa laskea numeroita. Se on viimeinen asia, mitä muistan.

Heräämössä tuntui kuin olisi herännyt hyvästä unesta. Oli hyvä fiilis, koska tajusi olevansa elossa edelleen. Hoitaja tuli juttelemaan ja kertoi leikkauksen menneen hyvin. Samana päivänä sain leikkauskertomuksen tulostettuna itselleni ja seuraavana päivänä lääkäri tuli kertomaan leikkauksesta tarkemmin. Leikkauksessa poistettiin endometrioosikiinnikkeitä lantiosta, munasarjat irrotettiin kohdun takaa, suoli vapautettiin kohdusta ja peräsuolta poistettiin 10cm niin, että siellä oleva pesäke saatiin kokonaan pois. Munasarjojen endometrioomat olivat hävinneet itsestään leikkausta odottaessa, joten niille ei tarvinnut tehdä mitään. Munanjohtimien aukiolot tarkastettiin raskaustoiveen vuoksi ja todettiin, että toinen on auki ja toinen ei. Leikkaus kesti noin kolme tuntia. Avannetta ei tullut. Virtsakatetri kylläkin oli asetettu sisään leikkauksen yhteydessä ja se oli yllätys huomata herätessä. Leikkaushaavoja oli kuusi: viisi pientä ja yksi isompi viilto.

Olin sairaalassa neljä päivää. Harjoittelin istumaannousuja ja seisomaannousuja. Molemmat vaikeita kiputilanteen ja huimauksen takia. Kun pahin huimaus alkoi olla ohi, pääsin myös kävelemään sairaalan käytävälle. Silloin myös virtsakatetri poistettiin, koska pääsin jo itse vessaan. Leikkauspäivänä minulle ei tarjoiltu mitään ruokaa, seuraavana päivänä sain sosemaista ruokaa ja sitä seuraavana sain luvan syödä kiinteää ruokaa. Sairaalaruoka oli mielestäni ihan hyvää, mutta kasviksia oli liian vähän ja monessa ruoka-aineessa oli liikaa sokeria omaan makuuni. Minulla oli pari kirjaa mukana sairaalassaoloa varten, jotta aika ei kävisi pitkäksi, mutta niiden lukemiseen ei ollut riittävää keskittymiskykyä. Se tuntui tosi oudolta, etten jaksanut lukea kuin pari lausetta. Enimmäkseen vain lepäilin ja käytin kännykkää viestittelyyn tai netissä surffailuun. Huonetoverit ehtivät vaihtua moneen kertaan ja kovasti odotin kotiinpääsyä. Sairaalan vierailuaikoina sain seuraksi läheisiä ja se oli ihanaa. Muuten sairaalassa ehti välillä olla vähän tylsä ja yksinäinenkin olo kaikissa kivuissa ja kun nukkumisestakaan ei oikein tullut mitään. Viimeisenä päivänä onnistuin ensimmäistä kertaa kävelemään aamiaiselle ja lounaalle sairaalan yhteistiloihin, joten aloin olla kotiutumiskunnossa.

Sain neljä viikkoa sairaslomaa. Jos minulle olisi tehty pelkkä laparoskopia, sairasloma olisi ollut lyhyempi. Kun peräsuolta poistetaan on odotettavissa, että peräsuolen toiminta vilkastuu ja silloin töissä oleminen ei olisi kovin mukavaa, joten siksi pidempi sairasloma. Kipulääkityksen jätin pois hyvin nopeasti, koska särkylääkkeet eivät auttaneet siihen kipuun, jota koin esimerkiksi istumaan nousemisessa tai kävellessä. Suolen toiminta ei minulla varsinaisesti vilkastunut, vaan ensin oli ikävää ummetusta ja kun siitä pääsi eroon niin riesana oli hyvin epäsäännöllinen suolen toiminta. Ja tosiaan vessan tuli olla lähellä, koska hädän tullen ei oikein pystynyt pidättelemään. Ja sitten joka kerta kun vessaan meni niin siellähän sitten kului tovi jos toinenkin. Leikkaushaavoja tuli suihkutella joka päivä. Aluksi se oli päivien epämiellyttävin toimenpide, koska leikkaushaavat olivat hyvin kosketusarat. Vähitellen se helpottui. Laastareiden irrottaminen leikkaushaavoista oli oma jännittävä operaationsa ja siihen meni useampi tunti. Toipuminen oli kuitenkin aika nopeaa ja sairasloman pystyi kokemaan myös vähän kuin lomana. Isona miinuspuolena oli lähinnä se, että vatsanseutu oli hyvin turvonnut ja sen verran kivulias, että vaatteita ei voinut käyttää normaaliin tapaan. Oli paras pysytellä kotioloissa niin ei tarvinnut murehtia pukeutumista. Sen verran kuitenkin poistuin kotoa, että kävin joka päivä kävelyllä ulkona.

Edellisessä postauksessa kerroin syöneeni keltarauhashormonivalmistetta leikkausta odotellessa. Minulle annettiin ohjeeksi, että voin lopettaa sen noin kahden kuukauden kuluttua leikkauksesta. Päädyin lopettamaan sen jo aikaisemmin, koska luotin siihen, että vointini sen kestää. Keltarauhashormonin sivuoireet olivat liikaa kestettäväksi yhtään kauemmin. Söin valmistetta neljän kuukauden ajan ja oli kuin minulla olisi ollut voimakkaat pms-oireet jatkuvasti päällä. Olin ärtynyt, itkuinen, toivoton ja masentunut. Mikään ei huvittanut ja mielessä oli jatkuvasti kuolemanajatuksia. Se oli hyvin pelottavaa. Olin niin vihainen ja ärtynytkin jatkuvasti, että en meinannut kestää sitä puolta itsessäni. Sitä tietää vain, että tämä ei ole minua nyt ja silti se tunne tulee niin voimakkaana. Kaupanpäälle tuli myös limakalvojen kuivuus, ärsyttävä vaiva. Jokainen päivä tuntui sinnittelyltä ja laskin vain kauanko vielä on kestettävä. Positiivista oli se, että kuukautiset tosiaan pysyivät poissa ja siinä mielessä valmiste toimi. Ensimmäiset kuukautiset tulivat heti päivän kuluttua pillerien lopettamisesta. Kivut olivat sellaista normisettiä ja vuotoa kesti 9 päivää, mikä on enemmän kuin mulla yleensä. Kun töihinpaluu koitti, oli hienoa, ettei tarvinnut jännittää ensimmäisiä kuukautisia. Mieliala parani normaaliksi myös noin viikossa tai kahdessa. 

Työpaikalla kerroin leikkauksesta esimiehelle ja läheisimmille kollegoille. He ottivat tiedon hyvin vastaan. Osa tiesi endometrioosista, osa ei. Jännittävintä oli kertoa esimiehelle, koska olin vasta vähän aikaa sitten aloittanut työt ja omassa mielessä sitä kuvitteli, että nyt esimies kyllä suuttuu. Ei hän suuttunut yhtään, vaan toivotti onnea leikkaukseen. Koska oli kesä, poissaoloni ei ollut mikään iso juttu työpaikalla, kun muutkin olivat lomilla. Itseasiassa moni varmaan luuli, että vietin vain kesälomaviikkoja. 

Endometrioosipostaukset jatkuvat vielä tällä viikolla! Seuraavassa postauksessa kerron nykytilanteestani 9 kk leikkauksen jälkeen.